Kaksi edellistä Suomen mestaruutta voittanut Karhubasket on täydentänyt joukkuetta kahdella pelaajalla. Karhubasketin oma kasvatti Joona Hakamaa on tehnyt kolmen vuoden jatkosopimuksen. Uutena pelaajana joukkueeseen liittyy Jyväskylän JBA:sta Kalle Peltonen.

Kalle Peltonen on 19-vuotias sentteri, jolla on mittaa 201 senttiä ja painoa 95 kiloa. Säynätsalon Riennon kasvatti pelasi viime kaudella JBA:ssa divari A:ssa. Keskiarvoiksi 21 ottelussa tuli 7,9 pistettä, 5,4 levypalloa ja 2 syöttöä. Yhteensä Peltonen on pelannut divari A:ssa 78 ottelua 6,1 pisteen, 4,2 levypallon ja 1,3 syötön keskiarvoilla.

Kahden edellisen kauden aikana hän pelasi myös JyWe:n joukkueessa 12 ottelua (10,3/7,9/3). Nuorten sarjoissa hän on saavuttanut U19 poikien SM-hopeaa HoNsU:ssa (2015-2016) ja U16 pronssia (2012-2013. Lisäksi Peltosella on pelattuna seitsemän nuorten maaottelua.

– Tosi hyvillä fiiliksillä lähden karhupaidassa pantteri jahtiin, Peltonen kertoo omista tunnelmista Karhun sivuilla.

– Koen että Kauhajoki on minulle loistava paikka ottaa ensimmäiset askeleet ammattilaisena ja kehittyä pelaajana uudelle tasolle. Karhubasket on osoittanut olevansa viimeisen päälle ammattimainen organisaatio kentällä ja sen ulkopuolella jo usean vuoden ajan. Tällaiseen porukkaan on mahtava päästä mukaan, Peltonen sanoo tyytyväisenä Karhun sivuilla.

Myös valmentaja Janne Koskimies on tyytyväinen.

– Kalle kävi harjoittelemassa Kauhajoella muutaman päivän ajan joukkueen suomalaispelaajien mukana ja vakuutuimme lyhyen try-outin aikana hänen kyvystään vastaanottaa uusia asioita, sekä sopeutua tähän joukkueeseen. Kalle kertoi haluavansa uusia haasteita oltuaan JBA:ssa joukkueen runkopelaajia useamman kauden ajan. Saamme Kauhajoelle fiksun ja kehityskelpoisen pelaajan tuomaan lisää leveyttä isoon päähän.

– Joonan kehityksen näiden kolmen vuoden aikana nähneenä voin sanoa, että tämä pitkä sopimus on loistava juttu Karhubasketille, Koskimies kertoo Hakamaan jatkosopimuksesta.

– Kyseessä on late bloomer –tyyppi, joka on saanut tehdä rauhassa töitä kokeneempien pelaajien varjossa. Nyt kun lukio on suoritettu ja syksyn aikana vielä asepalvelus, niin sen jälkeen seuraavat vuodet tulevat osoittamaan mihin suuntaan ura lähtee toden teolla kehittymään. Häneltä löytyy tarvittavat työkalut tehdä läpimurto Korisliigaan. Näen todella hyviä asioita edessäpäin, Koskimies painottaa.

Joona Hakamaa on pelannut Korisliigassa kahden kauden aikana 28 ottelussa ja voittanut kaksi SM-kultaa. Kaudella 2018-2019 Hakamaa pelasi Karhubasketissa U19-vuotiaiden valtakunnallista I divaria. Pisteitä hän teki 26,6 ottelua kohden ja poimi siinä ohessa 8,9 levypalloa. Kaudella 2016-2017 hän pelasi U16-vuotiaiden SM-sarjaa Karhubasketissa. Pisteitä tuli 16,2 ottelua kohden ja levypalloja tarttui käteen 5,4 kappaletta.

Janne Koskimiehen ja Janne Hännisen valmentamalla Karhubasketilla on nyt valmiit pelaajasopimukset ensi kaudeksi Bojan Sarcevicin, Okko Järven, Antti Niskasen, Thomas Vehmasen, Eero Innamaan, Mikael Laihosen, TJ Holyfieldin, Collin Malcolmin, Kalle Peltosen ja Joona Hakamaan kanssa.