Suomalaisvalmentaja jatkaa Itävallassa – ”Loistava mahdollisuus kehittyä lisää valmentajana”
Nokialaislähtöinen Aleksi Koskinen, 28, on solminut vuoden mittaisen jatkosopimuksen Itävallan liigassa pelaavan Swans Gmundenin kanssa.
Koskinen siirtyi Mirolybovin aisapariksi itävaltalaisseuraan viime kaudeksi. Koronapandemian päättäneellä kaudella joukkue voitti Itävallan liigan runkosarjan ja oli jatkosarjassa toisena sarjan keskeytettyä. Suomalaisvalmennuskaksikon johdolla Swans Gmunden eteni Alpe Adria Cupissa ensimmäisenä itävaltalaisena joukkueena välieriin saakka.
– Olen erittäin tyytyväinen, että tässä tilanteessa saimme Aleksin takaisin. Omalla panoksellaan viime kaudella Aleksi osoitti olevansa tärkeä palanen meidän joukkueen staffia ja hoiti oman leiviskänsä erinomaisesti. Aleksin panos myös seuran junioritoiminnassa on ollut hyvää ja tärkeää. Odotan innolla, että päästään jälleen käärimään hihat tulevan kauden osalta, Mirolybov kommentoi Koskisen jatkosopimusta Koripalloliiton verkkosivuilla.
– Hienoa päästä takaisin Gmundeniin jatkamaan viime kaudesta. Loistava mahdollisuus kehittyä lisää valmentajana, kun pääsee työskentelemään hyvän päävalmentajan kanssa toimivassa organisaatiossa. Uusi maa ja toimintaympäristö on nyt lyhyeksi jääneen kauden jälkeen tuttu, joten en malta odottaa kauden alkamista, Koskinen iloitsee jatkostaan.
Koskinen päätti oman pelaajauransa pelikauden 2014-15 ja BC Nokian divarimestaruuden päätteeksi, jonka jälkeen hän siirtyi valmennusuralle. Vuoden 2019 alussa Koskinen valittiin Suomen Koripalloliiton huippukoripallovalmentajatutkinnon (HKVT) suorittajien joukkoon. Koskinen toimi Korisliigassa BC Nokian apuvalmentajana kolmen kauden ajan ennen siirtymistään Itävaltaan.
Pelaajaurallaan Koskinen ehti pelata Korisliigaa neljä kautta, joista kolme Lappeenrannan NMKY:ssa ja yhden FoKoPossa. Koskinen juhli myös yhtä Suomen Cupin mestaruutta, pelasi 29 nuorten maaottelua ja voitti 19-vuotiaiden poikien SM-sarjan syöttökuninkuuden kolmesti.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- Seagulls jatkaa taistoa – trilleri luvassa
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Mikael Jantusen Fenerbahce pahassa tappioputkessa – Euroliigan kärkipaikka uhattuna
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Tuomas Iisalon Memphisiä vietiin taas
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan
- LeBron James otti roolia – ei riittänyt
- Korisliigalta iso uutinen: merkittävä muutos ensi kaudelle
- Seagullsille katkera tappio Korisliigassa
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- Victor Wembanyamalta hurja esitys NBA:ssa
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Kauhajoen Karhun kausi nolosti ohi
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan