Kataja hankki riveihinsä kovuutta ja kokemusta – ”Oikeanlaista särmää kaivataan lisää”

Joensuulainen Kataja Basket vahvistuu 28-vuotiaalla ranskalais-yhdysvaltalaisella Jordan Semplella.
201-senttisen nelospaikan pelaajan odotetaan tuovan joukkueeseen ennen kaikkea taistelutahtoa ja lujuutta korien läheisyyteen. Semple on voittanut levypallokuninkuudet sekä Ruotsin että Bulgarian pääsarjoissa. Ammattilaisurallaan hän on pelannut myös Ranskassa, Espanjassa ja Israelissa.
Parasta Sempleä on tähän mennessä nähty kaudella 2016-17, jolloin hän pelasi Bulgariassa Akademik Bultex 99:n riveissä. Laituri hurjasteli 29 NBL-ottelua 19,8 pisteen, 11,9 levypallon, 3,5 syötön, 2,1 riiston ja 1,9 torjunnan keskiarvoilla teholuvun näytettyä 30,4:ää. Hän voitti peräti kuusi eri tilastokategoriaa (pisteet, levypallot, riistot, torjunnat, tehokkuus sekä tuplatuplat, joita kirjautti kauden aikana ylivoimaisesti eniten, 23 kpl). Valinta sarjan tähdistöotteluun oli itsestäänselvyys ja olipa Semple myös tuon ottelun arvokkain pelaaja (MVP).
Kaksi seuraavaa vuotta (2017-18 Israelin kakkosliiga, 2018-19 Ranskan kolmosliiga) olivat vaikeahkoja ja osin loukkaantumisten varjostamia. Viime kaudella Semple esiintyi Rashard Odomesin tapaan Ruotsissa, jossa pelit Jämtland Basketin paidassa kulkivat. Hän voitti levypallotilaston (ka 9,7) ja kirjautti sarjan parhaan teholuvun (ka 21,6). ”Tuplatuplia” eli yhdessä ottelussa tehtyjä kaksinumeroisia lukemia kahdessa eri tilastokategoriassa Semplelle merkittiin kaikista eniten, 17 kpl. Koko Basketligan-tilastorivinsä kirjattiin 32 ottelun jälkeen lukemin 16,1 pistettä, 9,7 levypalloa, 2,7 syöttöä, 1,0 riistoa, 1,4 torjuntaa, teholuku 21,6. Heittoprosentit olivat 60 % (2 p.), 28 % (3 p.) ja 65 % (vapaaheitot).
Päävalmentaja Petri Virtanen on tehnyt yhdessä apuvalmentaja Petri Vellingin kanssa tarkkaa analyysia Kataja Basketin alkukaudesta ja tietty pelaajatyyppi oli hakusessa.
– Tarvitsemme ensisijaisesti kovuutta korien läheisyyteen, voimaa levypallopeliin. Meillä on joukkueessa ihan kivasti talenttia, mutta oikeanlaista särmää kaivataan lisää, Virtanen myöntää Katajan sivuilla.
– Uskon, että saamme Jordanista kovan ”työhevosen” ja sitä kautta arvokkaan joukkuepelaajan täydentämään porukkaamme. Hän on nähnyt Eurooppaa jo sen verran, että mukanaan tuoma kokemus on nuorelle ryhmällemme myös tärkeä asia, Virtanen alleviivaa.
Semple saapuu Joensuuhun mahdollisimman nopealla aikataululla minkä jälkeen hän asettuu 10 päivän karanteeniin ennen kuin pääsee mukaan joukkueen toimintaan.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- NBA-koripallo sai Suomessa uuden kodin
- Kevin Durant teki sopimuksen – häviää Lauri Markkaselle
- Miikka Muurinen heitti pinnan sarjajumboa vastaan
- Mikael Jantuselta vahvaa jälkeä Euroliigassa
- Miikka Muurinen nähtiin Euroliigassa
- Suomalaispelaaja siirtyy Bundesliigaan
- Lauri Markkanen pystyi pelaamaan
- NBA-tähti pidätettiin – erikoinen selitys
- Miikka Muurinen kelpaa ABA-liigaan
- Mikael Jantusen hyvä esitys ei riittänyt