Petteri Koponen pitänyt kuntoa yllä junioreiden kanssa – ”Jonkin verran ruostetta on”
Susijengi isännöi EM-karsintakuplaa marraskuun lopulla Espoossa. Eräs mielenkiintoisimmista nimistä Susijengin EM-karsintojen ehdokaslistassa on Helsingissä syksyään viettävä ja uransa seuraavaa siirtoa puntaroiva viisien arvokisojen veteraani, Petteri Koponen.
Koponen on ollut kesästä lähtien pelaamatta, mutta on pitänyt tuntumaa yllä Märskyn nuorten pelaajien kanssa.
– Jonkin verran ruostetta on muutaman kuukauden pelaamattomuuden jäljiltä, mutta onneksi tässä on vielä kaksi ja puoli viikkoa aikaa ennen ekaa matsia. Olen päässyt Märskyyn treenaamaan junnujen kanssa ja toivon, että sieltä tarttuu sen verran fiilistä kroppaan ja tuntumaa parketille, että voin olla Susijengille karsinnoissa avuksi, Koponen sanailee Koripalloliiton tiedotteessa.
”Kuplassa” pelaamisessa Koponen on suoranainen veteraani. Saksan Bundesliiga-kauden 2019–20 keskeytymisen jälkeen Koponen joukkueensa Bayern Münchenin kanssa päätti viime kauden eristysolosuhteissa järjestetyssä Bundesliigan lopputurnauksessa.
– Kuplan olosuhteet on samankaltaiset kuin EM- tai MM-kisoissa; on ruokailut ja treenit ja levot ja pelit ja bussimatkat hotellilta hallille ja takaisin. Näissä olosuhteissa tietenkin jää ylimääräinen sosiaalinen elämä pois, mutta sitä varten on puhelimet ja tietokoneet. Olennaista on, että kuplassa pystytään takaamaan joukkueiden turvallisuus ja terveys.
Susijengin sinivalkoasuun Koponen sonnustautui edellisen kerran helmikuussa 2019, jolloin hän matkusti Madridista Ural-vuorten juurelle Permiin asti ratkaisevaan MM-karsintaotteluun Venäjää vastaan. Susijengiä jo kesästä 2006 edustanut Koponen tarkkailee paraikaa mielenkiinnolla nuorten pelaajien esiinnousua miesten näyttämölle.
– Viime kesän Viro-matseissa nuoret jannut kuten Maxhuni, Valtonen ja Kantonen pelasivat aika hyvännäköistä korista. Niin sen kuuluukin mennä, että sieltä nousee uutta nuorta haastajaa. Veikkaan silti, että me ”papat” pystytään tekemään karsinnoissa oma osuutemme, hän hymyilee.
LUE MYÖS:
- Susijengi räväytti – ”Näitä hetkiä varten mä elän”
- Susijengi pesi kasvonsa – kova voitto
- Näin Lauri Markkanen kommentoi kuumia siirtohuhuja
- Tuomas Iisalo napsii niitä pakkovoittoja
- Susijengi MM-karsinnoissa: Näin näet Suomi-Ranska-ottelun suorana
- NBA:n sisäpiiriläinen: Lauri Markkasen tilanteessa yllättävä käänne
- Lauri Markkasen sihti jälleen kateissa
- Tässä on Susijengin kokoonpano kasvojen pesuun
- NBA-seuran tähtipelaajan paluu venyy
- Stephen Curryn kohtalo selvillä
- Huhumylly kiihtyy! Lähteet: NBA:n mestariehdokas haluaa Lauri Markkasen
- HS: Näin Susijengin päävalmentaja reagoi Miikka Muurisen hurjaan ratkaisuun
- Susijengin tähti ällistyi nähtyään Miikka Muurisen: ”Aika hullua”
- Tuomas Iisalo taistelee työpaikastaan – pakkovoittoja
- Asiantuntija IS:lle: Miikka Muurinen on joutunut kokemaan saman kuin Lauri Markkanen
- Tappiokierre liikaa – Miikka Muurisen valmentaja otti loparit
- Susijengi kivenkovalla ryhmällä MM-karsintoihin – mukana uusi kasvo
- NBA:n sisäpiiriläinen: Lauri Markkasen tilanteessa yllättävä käänne
- Susijengin luokaton esitys – kommentit sen mukaisia
- Susijengissä mystinen tilanne – Henrik Dettmannilta outo kommentti MTV:lle