Susijengin isot miehet vahvassa vauhdissa

Erik Murphy pääsi Japanissa juhlimaan viikonlopun toista voittoaan ja Daniel Dolenc jatkoi vahvoja otteitaan Itävallan liigassa. Teneriffa ei tarvinnut Sasu Salinin tehoja jatkaakseen vahvaa alkukauttaan Espanjassa ja Saksassa Iisalon veljesten sekä Juho Kailion valmentama Merlins Crailsheim otti komean voiton.
Dolenc oli vahvana, kun Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen valmentama Swans Gmunden punnersi 77-74 (46-42)-voiton St. Pöltenistä. Dolenc lähenteli tupla-tuplaa kahdeksan pisteen, kymmenen levypallon, kahden syötön ja kahden riiston tilastoilla. Swans on sarjassa toisena voitettuaan kahdeksasta pelistään kuusi.
Ottelutilastot
Tuomas Iisalo palasi Merlins Crailsheimin penkin päähän koronakaranteenin jälkeen voittoisasti, kun Merlins voitti Brosen Bambergin 101-95 (58-54).
– Teimme joitain virheitä puolustuksessa, mutta taistelimme koko ajan. Hyökkäyksessä pystyimme lisäämään yhden vaihteen tänään. Olen iloinen, että pystyimme tekemään niin näin kovaa vastustajaa vastaan, Iisalo mietti ottelua Bundesliigan sivuilla.
Merlins on aloittanut kautensa Bundesliigassa kahdella voitolla.
– Olemme iloisia hyvästä alusta, mutta jokainen meistä tietää, että meillä on paljon töitä tehtävänä maajoukkuetauolla, Iisalo jatkoi.
Ottelutilastot
Erik Murphy jatkoi hienoja otteitaan Japanin B2-liigassa, kun Fukushima Firebonds otti viikonlopun toisen voittonsa Bambitious Narasta. Murphy merkkautti 13 pisteen ja 10 levypallon tupla-tuplan sekä antoi kolme syöttöä 92-65 (35-34) päättyneessä ottelussa. Firebonds on sarjassa toisena saldonaan 11 voittoa ja neljä tappiota.
Ottelutilastot
Sasu Salinin Teneriffan erinomainen alkukausi sai jatkoa 95-89 (42-38)-voitolla Valenciasta. Salin jäi 9,5 minuutissa pisteittä, mutta antoi kaksi syöttöä. Emir Sulejmanovic oli tehokkaana kerätessään 10 pistettä ja neljä levypalloa. Teneriffalla on nyt 10 voittoa ja yksi tappio.
Ottelutilastot
Espanjan LEB Platassa Fiifi Aidoon Benicarlo teki turhan reissun Gran Canarialle, kun Benicarlo hävisi 59-85 (26-40). Aidoo sai tilastoihinsa kaksi pistettä, syötön ja riiston. Benicarlolla on kaksi voittoa ja neljä tappiota.
Ottelutilastot
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Lauri Markkanen aloitti NBA:ssa räväkästi
- NBA:n paras pelaaja veti lopulta pidemmän korren
- Miikka Muurinen sai vastuuta – pisteet vähissä
- NBA-koripallo sai Suomessa uuden kodin
- Kevin Durant teki sopimuksen – häviää Lauri Markkaselle
- Miikka Muurinen heitti pinnan sarjajumboa vastaan
- Mikael Jantuselta vahvaa jälkeä Euroliigassa
- Miikka Muurinen nähtiin Euroliigassa
- Suomalaispelaaja siirtyy Bundesliigaan
- Lauri Markkanen pystyi pelaamaan
- NBA-koripallo sai Suomessa uuden kodin
- Mikael Jantuselta vahvaa jälkeä Euroliigassa
- Kevin Durant teki sopimuksen – häviää Lauri Markkaselle
- Miikka Muurinen sai vastuuta – pisteet vähissä
- Miikka Muurinen heitti pinnan sarjajumboa vastaan
- NBA:n paras pelaaja veti lopulta pidemmän korren
- Lauri Markkanen aloitti NBA:ssa räväkästi