James Harden paluulle kylmä vastaanotto Rockets-faneilta

Brooklyn Netsin takamies James Harden palasi viime yönä ensimmäistä kertaa Houstoniin, Netsiin siirtymisen jälkeen. Harden pelasi Houston Rocketsissa kahdeksan vuotta voittaen MVP-palkinnon Rocketsin paidassa. Tästä huolimatta Rockets faneilla oli erilaisia mielipiteitä Hardenin paluusta. Kun Hardenin nimi kuulutettiin aloituskokoonpanossa, faneilta kuului sekalainen reaktio.
– Houstonissa pelaaminen herätti sekalaisia reaktioita faneissa, mutta osasin odottaa sitä. Halusin vain tulla tänne ja laittaa shown pystyyn. Silloin, kun olen kentällä, keskityn ainoastaan voittamiseen. En murehdi mistään muusta. En yrittänyt brassailla. En tehnyt mitään, mitä en tekisi normaalisti, Harden kertoi ottelun jälkeen.
Rocketsin organisaatio osoitti arvostuksensa Hardenia kohtaan aikaisemmin viikolla, kun Rocketsin omistaja Tilman Fertitta kertoi, että joukkue aikoo jäädyttää Hardenin numeron. Rockets oli järjestänyt myös ottelun ensimmäisellä aikalisällä tunteikkaan videon Hardenin parhaista hetkistä Houstonissa.
Harden nähtiin juttelemassa monille Rocketsin työntekijöille ennen ottelua. Netsin valmentaja Steve Nash otti kantaa, mitä Houstoniin palaaminen merkitsi Hardenille.
– Tämä on erikoinen paikka Jamesille. Houston merkitsee paljon hänelle sekä kaupunki, että organisaatio. Kaikki se, mitä hän saavutti organisaatiossa. Tiedän, että tämä ottelu merkitsi hänelle paljon ja olen ylpeä siitä, miten hän hoiti tilanteen, Nash kertoi.
Harden oli Brooklynin ykkönen tehden 29 pistettä, 10 levypalloa ja 14 syöttöä Netsin 114-132 (54-67) voitossa. Tappio oli puolestaan Rocketsille jo 13 perättäinen.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Susijengin EM-kisapelaaja löysi töitä
- Kreikka sai turpaansa – NBA-supertähti haastaa Susijengin
- Saksa nylki jälleen Susijengin
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Sasu Salin kansalta tulleista palautteista – ”Merkitsee paljon”
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Tässä Susijengin puolivälierän alkamisaika
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Saksa nylki jälleen Susijengin
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Kreikka sai turpaansa – NBA-supertähti haastaa Susijengin
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin
- Susijengin EM-kisapelaaja löysi töitä