20-vuotiaiden naisten maajoukkue kaatoi Ruotsin – ”Kaiken kaikkiaan positiivinen tulos”
Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkueen kolmen ottelun mittainen Södertäljen-reissu sai mainion alun, kun Sudenpennut kaatoi Ruotsin selkeästi 53-79 (30-50). Suomi pelaa Ruotsia vastaan uudestaan tiistaina.
Kun Sudenpennut sai pelinsä rullaamaan ensimmäisellä puoliajalla, niin Ruotsi jäi taakse. Ero kasvoi puoliaikaan mennessä jo 20 pisteeseen, mistä länsinaapuri ei enää noussut voittotaisteluun.
– Lähti tahmeasti, mutta sitten saimme pelattua sillä tavalla, miten haluamme. Toisen puoliaika lähti myös hiljaa liikkeelle, vähän hitaalla jalalla, mutta saimme pidettyä eron. Kaiken kaikkiaan positiivinen tulos, Suomen päävalmentaja Pekka Salminen kommentoi Koripalloliiton tiedotteessa.
– Tärkeintä kuitenkin on se, että pääsimme pelaamaan pitkästä aikaa, Salminen lisäsi.
Joukkueiden tämän päivän ratkaiseva ero oli urheilullisuus, mistä kertovat myös tilastot. Suomi vei levypallot peräti 32-58 ja repi hurjat 22 hyökkäyslevypalloa – suurin osa ohimenneistä kolmen pisteen heitoista. Suomi upotti kakkosensa 22/37 (59,5%), mutta kaaren takaa vierailla oli nihkeämpi päivä, kun kolmoset upposivat 11/22 (22,9%).
Parketin selkeä ykkösnimi oli Ebba Pekonen (17/4/5 syöttöä), joka nousi kentän kärkinimeksi sekä pisteissä että syötöissä. Kaksinumeroisille pistelukemille Suomelta pääsi myös Saana Kujala (13/5).
Ruotsin paras pistenainen oli 14 pistettä ja kuusi levypalloa kerännyt Stina Almqvist.
– Muutenkin tuli onnistumisia. Monilla oli hyviä jaksoja, vaikkei ne kestäneet koko peliä, Salminen kehaisi suojattejaan.
Suomi kohtaa Ruotsin uudestaan tiistaina klo 17:00 Suomen aikaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuomas Iisalolla todella synkkä tilasto
- NBA:ssa historiallinen ilta LeBron Jamesilla ja Kevin Durantilla
- Kevin Durant ohittamassa Michael Jordanin
- NBA-mestari ei tapaa Donald Trumpia
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- LeBron James komeaan ennätykseen
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?