Awak Kuier pääsi vihdoin isoille minuuteille – heti piste-ennätykseen

WNBA:ssa Awak Kuier pääsi irti isoille minuuteilla, kun Dallas Wings voitti vieraissa Washington Mysticsin 82-77 (34-43). Kuier sai peliaikaa 22 minuuttia ja 33 sekuntia, joiden aikana hän yhdeksän pistettä ja viisi levypalloa. Pistemäärä on hänen ennätyksensä WNBA:ssa.
Wings oli pahimmillaan takana 12 pistettä, mutta nousi toisen puoliajan aikana voittoon saakka. Vähän yli minuutti ennen loppusummeria loistokkaasti pelannut Arike Ogunbowale (26/3/9 syöttöä) viimeisteli korin virheestä huolimatta ja nakutti vapaaheittoviivalta tilanteeksi 79-77 Wingsille.
Kun Mystics heitti omat heittonsa ohitse, niin Wings pääsi viimeistelemään voiton vapaaheittoviivalta. Kuier pääsi ensimmäistä kertaa WNBA-urallaan suurille minuuteille, jotka suomalainen käytti erinomaisesti. Yhdeksän pisteen ja viiden levypallon lisäksi Kuier keräsi nimiinsä yhden syötön ja riiston.
Kuier heitti pelitilanneheittonsa 4/10, joista kolmoset 1/4. Kolmonen oli hänen kautensa ensimmäinen.
Ogunbowalen lisäksi Wingsin parhaimmistoon kuului 21 pisteen ja 10 levypallon tupla-tuplan kerännyt Isabelle Harrison sekä Moriah Jefferson (11/7).
Mysticsin pistekolmikon muodosti Myisha Hines-Allen (16/5), Ariel Atkins (12/2) ja Theresa Plaisance (13/5). Mysticsin tähtipelaaja, viime viikolla loukkaantumisen jälkeen pelikentille palannut Elena Delle Donne (7/5) pelasi vain 12 minuuttia varotoimena.
Wings kohtaa Mysticsin uudelleen lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Kreikka sai turpaansa – NBA-supertähti haastaa Susijengin
- Saksa nylki jälleen Susijengin
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Sasu Salin kansalta tulleista palautteista – ”Merkitsee paljon”
- Tässä Susijengin puolivälierän alkamisaika
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Tässä Susijengin puolivälierän alkamisaika
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Sensaatio – Susijengi voitti Serbian ja meni jatkoon
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Lauri Markkanen hehkutti – ”Ihan uskomaton jätkiltä”
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin
- Sasu Salin kansalta tulleista palautteista – ”Merkitsee paljon”