Karhun tähtipelaaja pitkään sivussa – nuori lupaus NCAA:sta korvaajaksi
Korisliigaa johtava Karhubasket on solminut loppukauden pelaajasopimuksen 20-vuotiaan Teemu Suokkaan kanssa. Sopimus kattaa myös pelikauden 2022-2023, joten ensi syksynä Suokas pelaa muiden oranssipaitojen kanssa uudessa IKH Areenassa. Henri Kantonen on sen sijaan loukkaantuneena.
188-senttinen ja 76-kiloinen takamies on pelannut viimeiset kaksi kautta USA:n NCAA:n yliopistosarjaa Ball Staten joukkueessa. Kaudella 2020-2021 hän pelasi 19 ottelussa keskimäärin 10 minuuttia ja teki 1,9 pistettä ottelua kohden. Tällä kaudella pelejä kertyi neljä kappaletta, ennen kuin Suokas päätti palata Suomeen.
Suokas on pelannut U16 maaotteluita 23 kappaletta (5,7 pistettä per ottelu) ja U18 ikäluokassa 21 peliä (9,5). Kaudella 2018-2019 Suokas pelasi 27 divari A:n ottelua helsinkiläisen HBA:n joukkueessa. Vastuuta tuli runsaat 17 minuuttia ottelua kohden ja pisteitä syntyi 6,5, levyreitä 2,4 ja 2,4 syöttöä. Kaudella 2019-2020 HBA:ssa tuli 19 ottelua, peliaikaa miltei 24 minuuttia ja tilastoihin kirjattiin rivi 12,1/3,3/3,8. Kolmoset upposivat 44 ja kakkoset 56 prosentin tarkkuudella.
Helsinkiläisen MuKi:n kasvatti voitti kaudella 2017-2018 U19-sarjassa SM-kultaa ja kaudella 2016-2017 U16-sarjassa SM-pronssia.
– Mukava tulla tänne hyvään organisaatioon, missä on hyvä mahdollisuus ottaa ensimmäiset askeleet ammattilaisena, Suokas kertoo Karhun sivuilla.
– Odottavilla fiiliksillä pelejä kohti, toivottavasti päästään kohta pelaamaan kotiyleisön eteen.
Päävalmentaja Janne Koskimies oli luonnollisesti tyytyväinen uudesta sopimuksesta.
– Hienoa saada lisää tavoitteellisia motivoituneita nuoria urheilijoita joukkueeseemme mukaan. Teemu on ominaisuuksiltaan pelaaja, jonka uskon sopivan pelitapaamme hyvin.
– Hän kävi tutustumassa ja vähän harjoittelikin joukkueen mukana Kauhajoella viime viikolla ja nyt hän on ollut sitten tämän viikon kunnolla mukana.
– Muutamat pelitavassamme keskeiset asiat vaativat melko paljon toistoja, ennen kuin niitä pystyy toteuttamaan korkealla tasolla, joten meidän on annettava Teemulle nyt rauhassa aikaa harjoitella joukkueen kanssa.
– Hän on kuitenkin jo tässä muutaman päivän aikana osoittanut pystyvänsä poimimaan uusia asioita ja pysynyt yllättävänkin hyvin pelitempossa mukana muistaen, ettei hänellä ole käytännössä ollenkaan peliminuutteja alla tältä kaudelta.
Henri Kantonen on sivussa 6-8 viikkoa
Viime lauantain voitollisessa Lahti-ottelussa takamies Henri Kantonen sai alavartalovamman. Kantonen on käynyt alkuviikosta jatkotutkimuksissa ja alaraajavammaa vaatii näillä näkyminen 6-8 viikon kuntoutuksen ennen pelikentille paluuta.
– Henkan kohdalla olimme ikään kuin henkisesti jo valmistautuneet siihen, että huonoimmassa tapauksessa tuon arvion 6-8 perässä lukee kuukautta, eikä viikkoa, joten erittäin hyvä uutinen tämä. Toivottavasti kuntoutus etenee suunnitellusti ja hänet nähdään vielä kevään peleissä kentällä, Koskimies toteaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NBA Summer League: Utah Jazzin uusi takamies väläytteli hurjaa potentiaalia
- Remu Raitanen jatkaa Korisliigassa – Susijengin laiturin kotiinpaluu
- Tätä asiaa Lauri Markkanen ihmetteli Susijengin ottelussa – ”Vähän turhauduin”
- Loppuunmyyty Veikkaus Areena sai mitä halusi – Lauri Markkanen: ”En vaihtaisi mihinkään”
- LeBron Jamesin agentti paljasti supertähden suunnitelmat
- Susijengi kaatoi Unkarin – näin suoriutuivat suomalaistähdet
- Nyt on nopeaa toimintaa – kaksi Korisliigan joukkuetta jo valmiina kauteen
- Näkökulma: Los Angeles Lakersin seurajohto epäonnistui – LeBron James antoi kaikkensa
- Tuomas Iisalon avainpelaaja kaupattiin – huippulupaukselle tehdään tilaa
- Nyt jysähti! Kesän suurin yllätyssiirto vie supertähden muualle
- Tällä kokoonpanolla Susijengi lähtee MM-karsintaan
- Nyt jysähti! Kesän suurin yllätyssiirto vie supertähden muualle
- Nyt on nopeaa toimintaa – kaksi Korisliigan joukkuetta jo valmiina kauteen
- Tätä asiaa Lauri Markkanen ihmetteli Susijengin ottelussa – ”Vähän turhauduin”
- Utah Jazz teki merkittävän muutoksen – avainpelaaja kaupattiin
- Susijengi kaatoi Unkarin – näin suoriutuivat suomalaistähdet
- Siirtoikkuna aukesi – Los Angeles Lakers laittoi rahat haisemaan
- LeBron Jamesin agentti paljasti supertähden suunnitelmat
- Historiallinen superkolmikko länsirannikolle? Näin sisäpiirin toimittaja paljasti
- LeBron James jatkaa uraansa – Lakersin aikakausi tulee päätökseen