Suomalainen urheilu- ja koripalloperhe vastaanotti tiistaina riemu-uutisen, kun kansainvälinen koripalloliitto (FIBA) julkaisi miesten vuoden 2025 EM-kilpailujen isäntämaat. Suomelle ja Susijengille myönnettiin yksi kisojen neljästä alkulohkosta. Näin Suomi pääsee uusimaan vuoden 2017 EM-kotikisansa, jotka olivat ikimuistoinen urheilujuhla.

Helsingissä vuonna 2017 pelatun EM-alkulohkon pelejä seurasi paikan päälle 88.000 katsojaa. Suurimmillaan peräti 1,6 miljoonan suomalaista jännäsi Susijengin otteita TV:n ääressä.

Asiakastyytyväisyyskyselyissä huippuarvosanoja keränneet EM-kotikisat olivat menestys myös taloudellisia vaikuttavuuslukemia tarkasteltaessa. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) teettämän tutkimuksen mukaan EM-kisat toivat Helsinkiin 41,3 miljoonan euron suuruisen vaikutuksen. Kisakävijät antoivat EM-kisojen tunnelmalle arvosanan 4,9/5 ja peräti 99,2% kävijöistä suosittelisi Susijengin ottelutapahtumaa ystävälleen.

– Edelliset kotikisamme ovat jääneet mieliin reilun viikon mittaisena hurmoksena, joka jatkuu vieläkin ihmisten mielissä. Mahtavat fanit, mahtavat vapaaehtoiset, mahtavat kumppanit ja kaiken kruunuksi Susijengi esiintyi villin kotiyleisön edessä upealla tavalla, kommentoi vuoden 2017 kotikisojen pääsihteerinä toiminut Koripalloliiton toimitusjohtaja Ari Tammivaara Koripalloliiton tiedotteessa.

– Olemme erittäin iloisia, että saamme mahdollisuuden tarjota suomalaisyleisölle EM-kotikisat uudestaan. Koripallossa on meneillään vahva nousukausi. Teimme juuri uuden lisenssiennätyksen ja laji on koronavuosien seisahdusta lukuun ottamatta kasvanut jo pidemmän aikaa. Tulevat kisat vain vahvistavat matkaamme kasvupolulla.

Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä juhlistaneet EM-kotikisat 2017 kahmivat jälkimainingeissa useampia palkintoja: Evento Awardseissa se palkittiin parhaana kuluttajatapahtumana ja Urheilugaalassa Vuoden ilmiönä. Julkisen suitsutuksen ohella kisat näkyivät ruohonjuuritasolla, kun lajin harrastajamäärissä nähtiin selkeä kasvupiikki.

Aikalisä peliareenan suhteen

Suomen Koripalloliitto suoritti EM-haun käyttäen Helsinkiä tulevana kisakaupunkina. Sittemmin olosuhdeasiat ovat Helsingissä kokeneet muutoksen, kun Ilmalassa sijaitsevan areenan kohtalo on ilmassa. Kyseinen areena on sulkemassa ovensa, kun kumppaneita ja tapahtumajärjestäjiä vetäytyi hallista sen omistajiin lukeutuvien, pakotelistoille joutuneiden venäläistahojen vuoksi.

– Emme tule vallitsevissa olosuhteissa pelaamaan Ilmalassa. Kisoihin on kuitenkin aikaa, eikä meidän tarvitse tehdä hätiköityjä päätöksiä. Voimme seurata tilannetta ja toivoa parasta. Muun maailman tavoin toivomme, että Venäjän käynnistämä sota Ukrainassa loppuu pikaisesti ja se on tällä hetkellä päällimmäinen ajatuksemme, kertoi Koripalloliiton puheenjohtaja Timo Elo.

Suomen ohella EM-kisojen 2025 alkulohkoja myönnettiin Latvialle ja Kyprokselle. Kisojen pudotuspelit sai järjestettäväkseen Latvia. Kisat pelataan elo-syyskuussa 2025.

Koripallon EM-kisat jaettiin ensi kertaa neljälle järjestäjälle vuonna 2015. Tuolloin järjestely tehtiin pikavauhdilla, kun kisat siirrettiin reilua vuotta aiemmin turvallisuussyistä pois Ukrainasta.

Ukraina oli myös nyt yksi kisaisännyyttä hakeneista maista. FIBA osoitti Ukrainaa kohtaan solidaarisuutta, päätti kokouksessaan jatkaa Ukrainan kanssa keskustelua vuoden 2025 neljännen EM-alkulohkon järjestämisestä. Keskusteluiden takarajaksi asetettiin marraskuu 2022.

Vuoden 2022 EM-kisat järjestetään Georgiassa, Italiassa, Saksassa ja Tshekissä. Karsintojen kautta tiensä kisoihin selvittänyt Susijengi pelaa alkulohkonsa Prahassa, Tshekissä 2.-8.9.2022.