Ihmenousu tapahtui – Celtics lamaantui kotonaan
Kuva: Getty Images
Hallitseva NBA-mestari Milwaukee Bucks ei luovu kruunustaan helpolla. Joukkue lähti selvänä altavastaajana vierasotteluun Bostonia vastaan ja yleisesti oletettiin, että Celtics nappaa sarjassa 3-2 johdon.
Ja tältä näyttikin aina ottelun loppuhetkille asti. Celtics oli viimeisellä neljänneksellä parhaimmillaan 14:sta pisteen johdossa, mutta tämä ei riittänyt. Bucksin taistelu, Celticsin virheet ja lopussa Jrue Holidayn puolustaminen toivat lopulta Bucksille 110-107 voiton.
Holiday teki viimeisellä minuutilla kaksi ratkaisevaa puolustussuoritusta, joiden ansiosta Bucks pääsi lopulta ohi. Lisäksi hän heitti yhden kolmosen sisään ratkaisuhetkillä. Giannis Antetokuonmpolle pitikin saada riittävää tulitukea ja sitä Holiday antoi. Hän teki ottelussa 24 pistettä, otti kahdeksan levypalloa ja antoi kahdeksan syöttöä.
Bucksin tilastoykkönen oli luonnollisesti Giannis, joka teki 40 pistettä ja otti 11 levypalloa. Myös Bobby Portis onnistui: erityisesti levypalloissa Portis oli tärkeä henkilö. Hän kahmi niitä yhteensä 15 kappaletta, pisteitä syntyi siinä sivussa 14.
Bostonin tehot olivat tutuissa käsissä. Jayson Tatum teki 34 pistettä ja Jalon Brown 26. Tämä ei kuitenkaan riittänyt, Boston fanaattinen kotikatsomo hiljeni ja Bucksilla on seuraavassa ottelussa kotikentällään mahdollisuus katkaista sarja ja edetä välieriin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kevin Durant ohittamassa Michael Jordanin
- NBA-mestari ei tapaa Donald Trumpia
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- LeBron James komeaan ennätykseen
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?