Kataja hankki suomalaisvanhemmat omaavan saksalaispelaajan – ”Mukavasti mittaa ja potentiaalia kehittyä”

Joensuulainen Korisliiga-joukkue Kataja Basket saa seuraavaksi kahdeksi kaudeksi riveihinsä 20-vuotiaan saksalaispelaajan Robin Danesin. 197-senttisen laiturin sopimuksessa on molemminpuolinen optio myös kolmannesta vuodesta. Danes on pelannut viime kaudet pääasiassa Saksan Pro B -sarjaa, mutta kokenut rinnakkaislisenssin turvin myös Bundesliiga-vauhtia.
Saksan pääsarjassa, Bundesliigassa, Danes on edustanut Mitteldeutscheria ja maan kolmosliigassa, Pro B:ssä, BSW Sixers Sandersdorfia, jolle kirjautti viime kaudella 21 ottelussa tilastokeskiarvot 8,1 pistettä ja 3,1 levypalloa sekä heittotarkkuudet 55 % (2P), 35 % (3P) ja 71 % (1P).
Danesin isä ja äiti ovat suomalaisia, joten myös Robinilla on Suomen kansalaisuus.
– Robin vieraili kauden jälkeen Joensuussa. Saimme järjestettyä muutamia harjoituksia ja pelitapahtumia, jossa pääsimme näkemään osaamistaan. Hänellä on mukavasti mittaa ja potentiaalia kehittyä. Kanssaan syntyi sen verran toimivalta vaikuttava kokonaispaketti, että päätimme toteuttaa sen, Katajan päävalmentaja Petri Virtanen selvittää seuran sivuilla.
Danesin tavoitteena on paitsi pelata myös opiskella yliopistossa ja opetella suomen kieli. Korisliiga-miehistön lisäksi häntä tultaneen käyttämään myös I Divisioona B:ssä pelaavassa Kataja Basket Talents -reservijoukkueessa.
Kataja Basketilla on ensi kaudelle ulottuvat pelaajasopimukset Sebastian Lindbergin, Tuomas Hirvosen, Tomi Lommin, Joona Tuomalan ja Robin Danesin kanssa. Joukkuetta valmentavat Petri Virtanen ja Teemu Turunen. Valmennusjohdon kiikareissa on edelleen sekä muutama kotimainen pelaaja että 4-5 ulkomaalaisvahvistusta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia