Miro Little divarista EM-kisoihin – ”Tosi silmiä avaava kokemus”
Miro Little pelasi viime kaudella miesten Divari A:ta HBA-Märskyn vihervalkopaidassa isoilla minuuteilla joukkueensa tehokärkenä.
EM-kisakentillä vastus on ollut useampaa pykälää kovempi, kun Little on päässyt mittaamaan tasoaan Jaleen Smithin (Kroatia), Tamir Blattin (Israel), A.J. Slaughterin (Puola), Vasilije Micicin (Serbia) ja Tomas Satoranskyn (Tshekki) kaltaisia kansainvälisiä huippuja vastaan.
– Onhan vastus ihan eri tasolla täällä. Koko ajan pitää olla tosi tarkkana. On tosi silmiä avaava kokemus, eikä saa herpaantua hetkeksikään, Little kuvailee.
– Suhtaudun yleisesti ottaen jokaiseen vastustajaan yhtä kunnioittavasti ja yhtä itseluottamuksella riippumatta siitä, pelaanko Divari A:ta vai EM-kisoissa vai missä. Mutta on myös ollut siistiä nähdä, että minulla on match-upina joku NBA- tai Euroliiga-pelaaja, ja pärjään ihan hyvin omalla tontillani.
Yhtä lailla Littlelle on ollut oppimiskokemus ottaa roolinsa maajoukkueessa, valtakunnan parhaan kahdentoista pelaajan joukossa, ja nousta jengistä esille omana itsenään, omine vahvuuksineen.
– Kaikki on ottanut tosi hyvin vastaan. On tosi makeeta olla osa tällaista joukkuetta. Tosi siistiä nähdä, kun pystyy sunnuntain tavoin hakemaan muutaman onnistumisen ja ruokkimaan sillä koko joukkueen itseluottamusta.
Samalla Little myöntää, ettei oikein pysty edes käsittämään Kroatia-voiton historiallista perspektiiviä – sitä, että Suomi eteni EM-kisoissa kahdeksan parhaan joukkoon edellisen kerran silloin, kun Henrik Dettmann oli 9-vuotias.
– Minusta tuntuu, että tästä jengistä minä kaikkein vähiten pystyn sitä käsittämään, kun olen ollut mukana muutenkin vasta muutaman kuukauden, Little nauraa.
– Ollaan tänä aikana voitettu Kroatia kahteen kertaan, Slovenia kahteen kertaan. Espanja on hallitseva maailmanmestari, mutta nyt on uusi vuosi ja uusi turnaus. Lähdetään samalla rohkeudella myös heitä vastaan.
Susijengi ja Espanja kohtaavat EM-kisojen puolivälierässä Berliinin Mercedes-Benz Arenalla tiistaina 13.9. klo 18.15 paikallista aikaa.
Elisa Viihde Viaplay ja V Sport kanavillaan esittävät puolivälierävaiheesta lähtien kaikki ottelut suorina lähetyksinä.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet