Susiladiesin pelurilla onnistunut kausi – ”Jäi päällimmäisin puolin tosi positiivinen fiilis”
Marianne Kalin, 26, pääsi juhlimaan sarjanousua, kun Universitario de Ferrol teki ranskalaisen visiitin Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle LF Challengeen ja nousi ensi kaudeksi LF Endesaan. Kausi oli Kalinille onnistunut myös henkilökohtaisesti.
Kalin pelasi kaksi edelliskautta pääsarjatasolla Bembibressä ja siirtyi täksi kaudeksi sarjaporrasta alemmas Ferrolin joukkueeseen. Ferrol on viime kaudet jojoillut pääsarjan ja kakkostason välillä ja ensi kaudella edessä on paluu taas LF Endesaan.
– Kaudesta jäi päällimmäisin puolin tosi positiivinen fiilis. Joukkueet tavoitteet saavutettiin, kun voitimme sarjan ja nostimme joukkueen takaisin pääsarjaan, seurassa myös ensi kaudella jatkava Kalin iloitsee Koripalloliiton tiedotteessa.
Kalin pelasi ehjän kauden kuuluen joukkueensa luottopelaajiin. Peliaikaa kertyi reilut 17 minuuttia ottelua kohden ja tilastoihin kirjattiin keskimäärin 4,3 pistettä ja 2,8 levypalloa.
– Henkilökohtaisesti kausi oli myös onnistunut. Pelitapamme oli erilainen mitä itse olen aiemmin pelannut, ja varsinkin pelin lukeminen kehittyi valtavasti, sillä sain olla paljon pallon kanssa ja tehdä päätöksiä.
– Joukkue oli tosi tasainen ja laadukas ja koko kauden ajan treenasimme hyvin ja se myös näkyi peleissä. Meiltä jäi nyt hyvä runko ensi kauteen ja tästä on hyvä jatkaa.
Jatkosopimus tuo vakaan pohjan, jonka päälle rakentaa ensi kaudella.
– Tosi kiva päästä taas pääsarjaan testaamaan itseään ja kilpailemaan kovia pelaajia vastaan. Aina on kiva palata tuttuun ympäristöön, missä ei tarvitse opetella kaikkea alusta ja totutella uuteen. Pääsee heti alusta asti kunnolla keskittymään kauteen.
Ensi kaudeksi Kalin saa seuraa, kun aiemmin kaksi kautta seuraa edustanut Anniina Äijänen palaa joukkueen riveihin ensi kaudeksi.
– Aina on tosi mahtavaa, kun on monta suomalaista samassa joukkueessa, ja Anniinan kanssa tullaan tosi hyvin toimeen, joten on varmasti kiva kausi edessä, hehkuttaa Kalin.
Marianne Kalinin kauden tilastot
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Petteri Koponen voitti mestaruuden
- Mikael Jantunen voitti mestaruuden
- NBA:ssa hämmästyttävä tappelu
- Lauri Markkanen taas sivussa
- Tässäkö NBA:n mestari? – kova voittoputki
- Korisliigassa yllättävä tulos jumbolta
- Lauri Markkasen seurakaveri operoitiin
- Sasu Salin ollut hurjassa kolmosvireessä
- Tekikö Miikka Muurinen typerän päätöksen?
- Susijengi valittiin MM-karsintapeleihin
- Susijengi valittiin MM-karsintapeleihin
- Tekikö Miikka Muurinen typerän päätöksen?
- Mikael Jantunen voitti mestaruuden
- Lauri Markkanen taas sivussa
- Sasu Salin ollut hurjassa kolmosvireessä
- Lauri Markkasen seurakaveri operoitiin
- Tässäkö NBA:n mestari? – kova voittoputki
- Korisliigassa yllättävä tulos jumbolta
- NBA:ssa hämmästyttävä tappelu
- Petteri Koponen voitti mestaruuden