18-vuotiaat tytöt puhtaalla pelillä PM-kisoissa – ”Meiltä turnauksen paras peli”

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkaa voittokulkuaan Södertäljessä pelattavissa Pohjoismaiden mestaruuskisoissa, kun Sudenpennut voitti kolmannessa ottelussaan Islannin 51-71 (23-33).
Vaikka Suomi johtikin ottelua aivan ensimetreistä lähtien, niin sitkeät islantilaiset pysyivät kyydissä – vielä neljään pisteen päässä – päätösneljänneksen alkupuolelle asti. Sudenpennut kuitenkin veivät viimeiset kymmenen minuuttia 12-27 ja ero revähti 20 pisteeseen.
– Tämä oli meiltä turnauksen paras peli toistaiseksi. Olimme puolustuksessa hyvin kartalla läpi ottelun ja levypallopelaaminen, josta on paljon puhuttu, jatkaa kehittymistään. Tästä osoituksena 27 hyökkäyslevypalloa hyvää levypallojoukkuetta vastaan, Suomen päävalmentaja Niko Hellman kommentoi Koripalloliiton tiedotteessa.
Sudenpentujen pistekärjeksi nousi Elina Aarnisalo (22/3), jonka lisäksi sukkaa heilutti Wilma Tuomi (17/10/4 syöttöä). Päävalmentajan kehut ansaitsi myös Amanda Mäkelä (7/7/4 syöttöä).
– Wilma on erinomainen kaikessa, mitä meidän pelitapaan kuuluu. Vahva esiintyminen häneltä tänään. Amanda on pelannut hyvän turnauksen tähän saakka ja hän on puolustuksessa toistuvasti oikeassa paikassa tekemässä oikeita asioita. Se on aktiivisessa puolustamisessa arvokas asia.
Suomi kohtaa keskiviikkona PM-kisojen toiseksi viimeisessä ottelussa Tanskan klo 21:30 Suomen aikaa. Suomi on jo varmistanut paikkansa kahden parhaan joukossa.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Suomalaisvalmentajalle jatkosopimus Saksaan – ”Tahdon nähdä, kuinka kauas voimme päästä”
- Susiladies-pelaaja toivoo vuoristoradan loppua – ”Uskon itsekin tasaisempaan kyytiin”
- Suomalaisten joukkue järjesti historialliset murskajaiset Ranskassa
- Naisten Korisliiga starttasi jännitysnäytelmällä
- Awak Kuierin kausi WNBA:ssa päätökseen
- Lassi Tuoville pesti Euroliigajoukkueessa – ”Taas yksi osoitus suomalaisen koripallon kehityssuunnasta”
- Karhun ja Seagullsin budjetit omassa luokassaan
- NBA:ssa tärähti jättikauppa – Damian Lillard jättää Portlandin
- Karhun taival Mestarien liigan karsinnoissa päättyi
- Awak Kuierin Dallasille toinen tappio WNBA:n välierissä
- NBA:ssa tärähti jättikauppa – Damian Lillard jättää Portlandin
- Karhun ja Seagullsin budjetit omassa luokassaan
- Susijengin pelaajat pääsivät vauhtiin Euroopan kentillä
- Kaksi Susiladies-pelaajaa debytoi ammattilaiskentillä
- Suomalaisten joukkue järjesti historialliset murskajaiset Ranskassa
- Awak Kuierin Dallas taipui välieräavauksessa
- Karhun taival Mestarien liigan karsinnoissa päättyi
- Lassi Tuoville pesti Euroliigajoukkueessa – ”Taas yksi osoitus suomalaisen koripallon kehityssuunnasta”
- Naisten Korisliiga starttasi jännitysnäytelmällä
- Awak Kuierin Dallasille toinen tappio WNBA:n välierissä