20-vuotiaiden miesten maajoukkue kaatoi Iso-Britannian
Suomen 20-vuotiaat miehet avasivat maajoukkuekesänsä Urhea-hallissa, Helsingissä, 202 katsojan edessä voittamalla harjoitusmaaottelussa Iso-Britannian 78-59 (35-25).
Sudenpentujen kuono ei tutissut kauaa, kun kotijoukkue nappasi johtoaseman jo avausneljänneksellä käpäliinsä, eikä sitä enää vieraille luovuttanut. Suomi sai kaksinumeroisen johdon jo puoliaikaan mennessä ja päätösneljänneksellä ero venyi parhaimmillaan 23 pisteeseen.
– Ensimmäinen peli on aina ensimmäinen peli. Meillä oli hakemista viimeistelyssä, vaikka ajoittain pystyimme luomaan oikeinkin laadukkaita korintekopaikkoja, Suomen päävalmentaja Mikko Tupamäki kommentoi Koripalloliiton tiedotteessa.
Prosenttien valossa korintekopaikkojen hassaaminen näkyi kolmen pisteen heitoissa: Sudenpentujen 28 kolmosesta pussin pohjalle löysi tiensä seitsemän (25,0%).
– Toisaalta puolustuksellisesti peli oli yllättävänkin tasapainoinen ensimmäiseksi. Puolustaminen antaa mahdollisuuden pelata voitosta, kun kaukoheittäminen tökkii.
Kesän ensimmäisissä peleissä Sudenpentujen alkuperäinen idea oli peluuttaa laajasti ja kokeille eri viisikoita. Tämä toteutui, kun jokainen Suomen 12 pelaajasta pelasi kymmenen minuuttia tai enemmän ja pääsi pisteille.
Korkeimman pistemäärät heittivät Okku Federiko (13/5) ja Topias Jokela (12/6). Parketilla nähtiin myös maajoukkuedebytantti, kun Benjamin Yombi de Yombi (4/1) puki ensimmäistä kertaa Suomi-paidan ylleen.
Iso-Britannian pistekärki oli 13 pistettä ja 7 levypalloa tilastoinut Rory Stewart.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- San Antonio leikitteli jatkoon
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- NBA:n mestarisuosikki jyräsi jatkoon – haastaja pinteessä
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!
- Victor Wembanyama palasi näyttävästi
- Korisliigan välierissä kaksi seiskapeliä
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Mitä ihmettä tapahtuu idässä – Detroit Pistons pulassa
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- Kukaan ei uskonut tätä – Lakers teki mahdottoman 30 sekunnissa
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Nikola Jokicin painajainen toteutui – MVP:lle löytyi pysäyttäjä
- NBA-legendat kritisoivat Kevin Durantin tekemistä
- Nikola Jokic on kuilun partaalla
- Yle: Lauri Markkanen nosti esiin Utah Jazzin ongelman – tämä puuttuu joukkueesta
- 17 vuotta ja 11 kuukautta – NBA-seura rikkoi kirouksensa
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Phoenix Sunsin tähti haukkui tuomarit pystyyn