18-vuotiaat pojat avasivat voittotilin EM-kisoissa – ”Kerta kaikkiaan hieno taistelu”
Serbiassa pelattavissa 18-vuotiaiden EM-kisoissa Suomi nappasi alkulohkonsa päätöspelissä ensimmäisen voittonsa, kun Sudenpennut päihitti Tshekin 74-64 (27-29). Suomen huikeimmasta suorituksesta vastasi Elmeri Abbey 26 pisteellä ja 9 riistolla.
Suomi puolusti läpi ottelun mallikkaasti, mutta Tshekki pysyi pitkään johdossa, kun Sudenpennut suti korintekopaikoissaan. Kolmannen neljänneksen edetessä vielä pitkälti kori korista -periaatteella, päätösneljänneksellä Suomi pääsi lopullisesti ohitse.
– Kerta kaikkiaan hieno taistelu. Hyökkäyspäässä emme saaneet millään korihanoja auki, mutta jaksoimme luottaa meidän kivijalkaan eli puolustamiseen. Kun saimme riittävän määrän stoppeja, niin toisella puoliajalla Elmerin (Abbey) henkilökohtainen panos avasi korinteon, Suomen päävalmentaja Petri Virtanen kommentoi Koripalloliiton verkkosivuilla.
Abbey (26/3/5 syöttöä/9 riistoa) puolusti hirveällä intensiteetillä ja ajoi ahnaasti tshekkiläispuolustuksen selustaan.
Suomen läpi ottelun kantaneesta mainiosta puolustuksesta kertoo paljon, että Tshekki sortui peräti 31 menetykseen.
– Totta kai osa oli niitä, että vastustaja tupeloi, mutta suurin osa johtui siitä, että olimme aktiivisia, käytimme käsiä ja uskallettiin olla rohkeita.
Ratkaisuhetkillä Abdullah Amzil (10/5)) näytti, ettei hänen päätään palele tiukassa paikassa. Amzil säkitti viimeisen neljän minuutin aikana kaksi kolmosta, joista molemmat tulivat tärkeään paikkaan ja antoivat Suomelle hengitystilaa.
– Isoja kolmosia molemmat, kun sitä ennen olimme heittäneet pitkälti pitkin seiniä, Virtanen hymyili.
Tshekin pistekärki oli 17 pisteen ja 14 levypallon tupla-tuplan kerännyt Milan Stranel.
Suomella on edessä välipäivä, jonka jälkeen keskiviikkona käynnistyy pudotuspelit, Round of 16. Voitto meinaa pelaamista kahdeksan parhaan joukossa, tappio sijoista 9-16.
Lähde: Koripalloliiton verkkosivut
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Tuomas Iisalon Memphisiä vietiin taas
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan
- LeBron James otti roolia – ei riittänyt
- Seagulls selvisi veitsi kurkulla
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Salon Vilpas suvereenisti välieriin
- Korisliigalta iso uutinen: merkittävä muutos ensi kaudelle
- Seagullsille katkera tappio Korisliigassa
- Victor Wembanyamalta hurja esitys NBA:ssa
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- Kauhajoen Karhun kausi nolosti ohi
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- Seagulls selvisi veitsi kurkulla