Susijengin tulevaisuuden nimi valmis näyttämään kyntensä – ”Aika kova jengi”
Viime kaudet Tennesseetä Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa edustanut 203-senttinen Olivier Nkamhoua uskoo, että Susijengillä on mahdollisuudet yltää seuraavien vuosien aikana ennennäkemättömiin korkeuksiin.
Nkamhoua jätti Helsingin taakseen 16-vuotiaana ja muutti isänsä Chuman luokse Yhdysvaltoihin opiskelemaan ja pelaamaan high school -koripalloa.
Kahden ensimmäisen Tennesseen kautensa aikana Nkamhoua pelasi varsin rajoitettuja minuutteja, kunnes hän murtautui kolmannella kaudellaan Volunteersin aloitusviisikkoon. Suomalaisista koripallon ystävistä hänet tiesi kuitenkin vain ani harva ennen viime elokuussa Tampereella pelattuja Belgia -maaotteluita.
– Musta on ihan ymmärrettävää, ettei Suomessa tiedetä musta juuri mitään. Lähdin Jenkkeihin tosi nuorena, kehityin koripalloilijana aika myöhään, eikä mun junnu-ura Suomessa ollut mitenkään kummoinen. Sitäkin hauskempaa oli tulla tänne takaisin näyttämään, miten olen kehittynyt koripalloilijana.
Belgia-maaotteluissa Nkamhoua näytti Delfin Basket -yleisölle koko arsenaalinsa vahvasta levypallopelistä heitontorjuntoihin ja puolimatkan hyppyheitoista voimakkaisiin donkkeihin. Innostuneet joukkuekaverit lähettivät koriraudan päälle puolen tusinaa roikkusyöttöä siinä toivossa, että Olli kävisi läimäisemässä ne kahdella kädellä alaspäin.
– Sasu (Salin) heitti ainakin yhden sellaisen alley oop -syötön, ettei mitään järkeä, Nkamhoua nauraa.
– Mutta kokonaisuutena viime kesä oli tosi positiivinen kokemus. Vaikka olen pelannut tosi erilaisessa ympäristössä Tennesseessä, valmentajat auttoi mua tosi paljon sopeutumaan Susijengiin. Toisaalta mä olen kasvanut Suomessa eli tunnen systeemin sikäli ja mä pidän itseäni nykyaikaisena liikkuvana, monipuolisena ja urheilullisena isona, jonka voi laittaa minne päin kenttää vaan.
Nkamhoua katsookin hyvällä Susijengin nykyryhmitystä. Kun liikkuvista, monipuolisista ja urheilullisista isoista pelaajista puhutaan, on hänen vierellään kentällä mm. Lauri Markkanen, Alexander Madsen, Federiko Federiko ja Alex Murphy, kaikki erinomaisesti kenttää juoksevia ja monipuolisia isoja.
– Suomi on ollut tosi hyvä kansainvälisessä koriksessa jo pitkään, mutta mun mielestä meillä ei oo ennen ollut tällaista isoa jengiä. Mun mielestä me tuodaan tähän joukkueeseen ihan uudenlainen fiilis. Tässä saattaa olla edessä sellainen pätkä, että ollaankin yhtäkkiä tuolla arvokisoissa aika kova jengi.
Vuosi sitten Nkamhoua palasi Tennesseehen heti sen jälkeen, kun Susijengi oli varmistanut ensimmäisenä eurooppalaisjoukkueena paikkansa Aasian MM-kisoissa. Prahan ja Berliinin historialliset EM-kisat jäivät Nkamhoualta väliin, mutta jo ennen paluutaan Tennesseehen Nkamhoua kertoi joukkuekavereilleen, että MM-kisaleirityksessä nähdään.
– Mä oon tosi innoissani siitä, että mä saan taas olla Susijengissä ja että mulla on mahdollisuus ansaita itselleni paikkaa MM-kisajoukkueessa, hän kiittelee.
– Paitsi että musta olisi tosi upeaa päästä edustamaan mun äidinmaata Aasiassa, on myös vaikea kuvitella yksilöllisellä tasolla parempaa näyteikkunaa kuin MM-kisat. Siellä on kuitenkin maailman parhaat pelaajat mukana.
Ennen MM-kisajoukkueen nimeämistä tiedossa on kuitenkin neljä viikkoa intensiivistä harjoittelua ja neljä valmistavaa maaottelua, joista ensimmäinen pelataan jo ensi viikolla Tampereella kovaa vauhtia täyttyvässä Nokia Areenassa Liettuaa vastaan.
– Jännittää jo vähän! Tosi siistiä kuulla, että lippuja on käynyt kaupaksi ja että Susijengi kiinnostaa. Viime kesänä me ei pelattu erityisen hyvin Liettuaa vastaan, joten nyt olisi tarkoituksena pelata ihan erilainen matsi. Meillä on susifanit tukena ja tehdään siitä huikea ilta.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Enää yksi joukkue tappioitta Korisliigassa
- Awak Kuier voittoisana Euroliigassa
- Lauri Markkanen kohensi otteitaan – finalisti nurin
- Hurrikaani Milton peruutti NBA-pelejä
- Mestarijoukkue BC Nokia hävisi taas
- Peli-Karhuilla oli pienestä kiinni europelissä
- Lauri Markkanen yllätti NHL-ottelussa
- Tapiolan Hongalla hurja alku Korisliigassa
- Tuomas Iisalon opit purevat NBA:ssakin
- Lauri Markkasella hämmentävän vaisu heittotarkkuus
- Tuomas Iisalon opit purevat NBA:ssakin
- NBA:ssa nähtiin siirappinen isän ja pojan show
- Latvian tähti vaihtoi NBA:n Dubaihin
- Bronny James debytoi Lakersissa – näin kommentoi isukki LeBron
- Lauri Markkanen yllätti NHL-ottelussa
- Lauri Markkasella hämmentävän vaisu heittotarkkuus
- Lassi Tuovilla vahva alku Japanissa
- Honka palasi Korisliigaan voittoisana
- Lauri Markkanen kohensi otteitaan – finalisti nurin
- Tapiolan Hongalla hurja alku Korisliigassa