Korisliigakausi käynnistyy lokakuussa, mutta kaksi joukkuetta on saanut kokoonpanonsa valmiiksi jo heinäkuun alussa. Salon Vilpas ja Uudenkaupungin Korihait ovat molemmat kasanneet vähintään 12 pelaajan ryhmän tulevaa kautta varten.

Vaikka harjoituskausi on vasta käynnissä ja joukkueiden todellinen iskukyky nähdään vasta syksyllä, on poikkeuksellista nähdä kokoonpanot valmiina jo tässä vaiheessa kesää. Erityisen huomionarvoista on se, että myös kaikki ulkomaalaisvahvistukset on jo julkistettu.

Aikainen joukkueen rakentaminen antaa seuroille myös liikkumavaraa. Mikäli jokin ulkomaalaisvahvistuksista ei vastaakaan odotuksia, on pelaajavaihdokset huomattavasti helpompi tehdä jo elokuussa kuin aivan kauden kynnyksellä. Uusien ulkomaalaispelaajia koskevien lakien vuoksi prosessi on aiempaa haastavampi, joten mahdollisiin muutoksiin kannattaa reagoida hyvissä ajoin ennen sarjakauden alkua.

Vilpas oli aktiivinen heti alkukesästä hankkimalla tähtisentteri Mikael Aallon. Lisäksi Saloon siirtyivät Lapuan Kobrien Simeon Stefanovic, paluumuuttaja Riku Laine sekä Kauhajoelta saapunut Aamos Laavainen. Myös ulkomaalaisnelikko on kasassa: Karl Chavis (4–5), Xavier Dusell (1–3), Leland Walker (1–2) ja Aidan Hadaway (3–4) täydentävät joukkueen kokoonpanon.

Viime kaudelta joukkueessa jatkavat kokeneet Mikko Koivisto, Eero Innamaa ja Sebastian Lindberg. Lisäksi Vilpas nosti mukaan junioripelaajat Benjamin Granströmin ja Patrik Taipaleen. Näin ollen salolaisilla on tällä hetkellä yhteensä 13 sopimuspelaajaa.

Hallitseva Suomen mestari lähtee myös ensi kauteen yhtenä Korisliigan suurimmista mestarisuosikeista. Laadukas ja leveä kokoonpano antaa hyvät lähtökohdat mestaruuden puolustamiseen, vaikka nuoren lupauksen Samu Adlerin siirtyminen Yhdysvaltoihin jättääkin joukkueeseen tuntuvan aukon. Mielenkiintoista on nähdä, kuinka hyvin Vilpas pystyy paikkaamaan hänen lähtönsä tulevan kauden aikana.

Toinenkin joukkue jo paperilla valmis

Myös Uudessakaupungissa on oltu erittäin aktiivisia kesän aikana. Tähtisentteri Mikael Aallon siirtyminen toiseen Korisliiga-seuraan on luonnollisesti kova menetys, mutta se ei ole hidastanut Korihaitten toimintaa siirtomarkkinoilla. Seura nimesi Pieti Poikolan uudeksi päävalmentajaksi alkukesästä, minkä jälkeen joukkueen rakentaminen eteni vauhdilla.

Korihait hankki neljä ulkomaalaisvahvistusta seuraavassa järjestyksessä: Tommy Murr (1–2), Garry Clark (5), Jalen Jackson (2–3) sekä Devin Tillis (3–4). Jacksonille alkava kausi on jo kuudes peräkkäinen Korisliigassa, mikä tuo joukkueeseen arvokasta kokemusta.

Kotimaisia vahvistuksia Korihait sai Rasmus Lindbergistä, Trey Niemestä, Kion Williamsista ja Eetu Lähdetniemestä. Lisäksi seuralegenda Bojan Šarčević jatkaa uraansa Uudessakaupungissa. Myös Joni Herrala, Leo Eklund ja Roni Ahvenjärvi pukevat Korihait-paidan ylleen tulevallakin kaudella.

Vaikka Korihait menetti kaksi tärkeää kotimaista pelaajaa, Mikael Aallon ja Ville Tahvanaisen, on seura onnistunut rakentamaan kilpailukykyisen kokoonpanon heidän tilalleen. Suurin kysymys kuuluu, riittääkö joukkueen materiaali taistelemaan Korisliigan mestaruudesta.

Sekä Vilpas että Korihait voivat vielä tehdä muutoksia kokoonpanoihinsa ennen kauden alkua, sillä ulkomaalaisvahvistusten osalta tilanteet voivat muuttua nopeasti. On kuitenkin mielenkiintoista nähdä, tuoko jo alkukesästä valmis kokoonpano kilpailullista etua, kun joukkueet pääsevät rakentamaan yhteispeliään ja kemiaansa tavallista pidempään ennen kauden alkua.

On vielä mainittavaa, että Korihait julkisti olevansa valmis joukkueen rakentamisen kanssa ensimmäisenä Korisliigassa, vaikka ei tämä mikään kilpailu olekaan.

LUE MYÖS: