16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue porskuttaa voittoputkessa EM-kisoissa – ”Todella kova voitto”

Suomen 16-vuotiaat tytöt ovat aloittaneet EM-kisat loistavasti. Saldona on kaksi voittoa kahdesta pelistä. Lauantaina joukkueen jalkoihin jäi Tshekki 62-54 (29-27).
Sudenpennut aloittivat ottelun vahvasti, kun joukkue osui heitolla toisen perään. Jakson alun suomalaiset veivät 9-2. Vauhdikkaan jakson päätteeksi tyttöjen johto oli viisi pistettä.
Toisella jaksolla joukkueiden puolustukset olivat pääroolissa. Anna Gardziellan kolmen pisteen heitolla Suomi pääsi puoliajalle kahden pisteen johdossa.
Kolmannen jakson Sudenpennut aloittivat jälleen vahvasti. Suomalaiset olivat vahvoja hyökkäyslevypalloissa ja osuivat kolmen pisteen heitoilla. Päätösjaksolle joukkue lähti yhdeksän pisteen etumatkalta.
Päätösjaksolla Suomen johto säilyi kymmenen pisteen hujakoilla. Tshekistä ei ollut enää uhkaamaan voittoa.
– Todella kova voitto meiltä. Vastassa oli tänään erinomainen joukkue. Tshekki oli ensimmäinen joukkue tänä kesänä, joka laittoi meidän transition-puolustuksemme koetukselle. He olivat todella nopeita ja lähtivät terävästi hyökkäyksiin. Paransimme pelin edetessä ja kolmas jakso oli meiltä paras. Neljännellä jaksolla meidän joukkuepuolustuksemme varmisti meille voiton, päävalmentaja Jussi Räikkä sanoi Koripalloliiton tiedotteessa.
Silja Loukola 15/6 pelasi hyvän ottelun. Hän heitti ottelussa neljä onnistunutta kolmen pisteen heittoa. Nicole Ogun 12/12 keräsi jälleen tupla-tuplan. Erika Mace 2/5/5 riistoa toimi puolustuksen lukkona. Tshekin pisteykkönen oli Barbora Subova 15 pisteellä.
– Kuten eilen myös tänään voitto oli joukkuepelin ja puolustuksen ansiota. Silja Loukola heitti kolmannella jaksolla neljä kolmen pisteen heittoa, joka on suoritus, johon ei kovin moni 16-vuotias tässä paikassa pysty.
Suomi on aloittanut kisat kahdella voitolla ja lohkovoitto on omissa käsissä. Joukkueella on alkulohkossa edessä vielä yksi ottelu. Siinä Sudenpennut kohtaavat Portugalin. Ottelu pelataan sunnuntaina klo 16:30 alkaen.
– Täytyy olla tyytyväinen. Alkulohkon kannalta tilanne näyttää todella hyvältä. Portugali ei ole yhtä urheilullinen ja ovat kooltaan vähän pienempiä. Aikaisemman perusteella heidän puolustuksensa ei aiheuta meille yhtä suuria haasteita. Heitä vastaan ei kuitenkaan koskaan ole mukava pelata. Huomenna meillä on taas hyvät mahdollisuudet voittoon.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Lauri Markkanen aloitti NBA:ssa räväkästi
- NBA:n paras pelaaja veti lopulta pidemmän korren
- Miikka Muurinen sai vastuuta – pisteet vähissä
- NBA-koripallo sai Suomessa uuden kodin
- Kevin Durant teki sopimuksen – häviää Lauri Markkaselle
- Miikka Muurinen heitti pinnan sarjajumboa vastaan
- Mikael Jantuselta vahvaa jälkeä Euroliigassa
- Miikka Muurinen nähtiin Euroliigassa
- Suomalaispelaaja siirtyy Bundesliigaan
- Lauri Markkanen pystyi pelaamaan
- NBA-koripallo sai Suomessa uuden kodin
- Mikael Jantuselta vahvaa jälkeä Euroliigassa
- Kevin Durant teki sopimuksen – häviää Lauri Markkaselle
- Miikka Muurinen sai vastuuta – pisteet vähissä
- Miikka Muurinen heitti pinnan sarjajumboa vastaan
- NBA:n paras pelaaja veti lopulta pidemmän korren
- Lauri Markkanen aloitti NBA:ssa räväkästi