Susijengin tarkkakätinen lupaus jatkaa Espanjassa – ”On ihan imarreltu olo”
Viime kaudella debyyttinsä Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla (LEB Oro) tehnyt Susijengin laituri ja ToPo Juniorien kasvatti Remu Raitanen, 26, jatkaa Espanjassa.
206-senttisen Raitasen uusi seura on CB Cáceres, joka on tehnyt Raitasen kanssa yksivuotisen sopimuksen.
– Cáceresin viime kauden aloittava nelospaikan pelaaja siirtyi Alicanteen, joten heidän general managerinsa soitti agentilleni ja sanoi, että paikka tarjolla. Hän tiesi minut viime kauden näyttöjen perusteella ja on ihan imarreltu olo siitä, että saan jäädä Espanjaan, Raitanen kiittelee Koripalloliiton tiedotteessa.
Raitanen aloitti kansainvälisen ammattilaisuransa viime kaudella CB Albaceten paidassa 10,1 pisteen ja 4,5 levypallon ottelukohtaisilla keskiarvoilla upottaen 2p heittonsa 55,2%, 3p heittonsa 33,8% ja vapaaheittonsa 80,3% tarkkuudella.
CB Albacete jäi viime kaudella LEB Oron hännille, mutta Raitasen uusi seura Cáceres on pelannut viimeisestä kolmestatoista kaudesta yksitoista Espanjan kakkostasolla ja yltänyt lähihistoriassaan kahdesti viidennelle sijalle.
– Viime kaudella Cáceresilla oli epäonnea, mutta alkavaan kauteen he lähtevät pudotuspelit tavoitteenaan. Saan lisäksi yhden tutun joukkuekaverin mukaan viime kauden joukkueestani, mikä helpottaa varmasti sopeutumista, Raitanen pohtii.
– Oma tarkoitus on tietenkin parantaa viime vuodesta ja totta kai tahdon henkilökohtaisella tasolla, että joukkue menestyy. Avaimet vetää vielä parempi kausi on omissa käsissä. Espanjassa pelataan korkean intensiteetin joukkuekoripalloa, mikä sopii mulle erinomaisesti, eikä Espanja ole myöskään hullumpi maa asua.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengillä hurja menekki
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- NBA:ssa käsittämätön uroteko
- NBA:ssa sivuttu hurjaa ennätystä
- NBA:ssa rikottiin iso rajapyykki
- Vilpas todella lähellä runkosarjan kuninkuutta
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- NBA:ssa käsittämätön uroteko
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- Susijengillä hurja menekki
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- NBA:ssa rikottiin iso rajapyykki
- NBA:ssa sivuttu hurjaa ennätystä
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Vilpas todella lähellä runkosarjan kuninkuutta