Susijengillä positiivinen ikkuna – ”Ajettiin muutamia uusia juttuja”

Susijengi palasi yhteen ensimmäistä kertaa sitten syksyisten MM-kisojen aloittaessaan EM-karsinnat. Kahden ottelun saldona oli voitto Tanskasta ja tappio Serbian vieraana.
Susijengin joukkue oli luonnollisesti muuttunut paljon MM-kisoista, sillä Pohjois-Amerikassa pelaavat Lauri Markkanen, Miro Little sekä Olivier Nkamhoua eivät olleet mukana ja lisäksi Henri Kantonen loukkaantui leirityksen aikana.
Muutoksista huolimatta Susijengi osoitti parhaimmillaan pystyvänsä haastamaan Serbian kaltaisia mahtimaita sekä kestämään ennakkosuosikin paineet vaikean alun jälkeen. Elias Valtosen mukaan joukkue otti askeleita eteenpäin.
– Tämä oli hyvä ikkuna meille. Kaikki tulivat hyvällä asenteella ja saatiin taas erittäin hyvä treeniviikko alle. Ajettiin muutamia uusia juttuja molemmissa peleissä sisään eikä peli ollut missään nimessä täydellistä, mutta ajoittain sieltä näkyi välähdyksiä jutuista, joita tahdottiinkin nähdä. Oli kiva saada voittotili auki tänään kotiyleisön edessä ja tästä jäi hyvä fiilis lähteä kevätkauteen, Valtonen totesi Koripalloliiton tiedotteessa.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Idän suosikit jyräävät NBA:n playoffeissa
- Susijengin pelaajalle katkera finaalitappio
- Taas tuli turpaan – Tuomas Iisalo ja Memphis alakynnessä
- Nikola Jokicin triplatupla ei riittänyt
- NBA:n pudotuspeleissä murskalukemia
- Tuomas Iisalolle aivan järkyttävä selkäsauna NBA:ssa
- Los Angeles Lakers ja LeBron James piestiin pudotuspeliavauksessa
- Tuomas Iisalon Memphis kesti – mukana pudotuspeleissä
- Lauri Markkanen innostaa – EM-kisoihin myyty paljon lippuja
- Tämä joukkue haastaa Tuomas Iisalon