NBA:ssa hurja temppu – edellisen kerran 1970-luvulla
Phoenix Suns otti NBA:n pudotuspelipaikkataistelussa todella tärkeän voiton voitettuaan maanantaina New Orleans Pelicansin koriluvuin 124-111.
Yksi oli ylitse muiden. Sunsin pelintekijä Devin Booker upotti peräti 52 pistettä.
Pisteistään 21 Booker upotti kolmen pisteen heitoista. Juuri ne onnistumiset olivat ratkaisevassa asemassa tasaisessa kamppailussa.
Olympiakultaa Yhdysvaltain joukkueessa Tokiossa 2021 voittanut Booker on ennenkin rikkonut 50 pisteen rajan. 52 pisteen saldo oli hänelle uran seitsemänneksi korkein NBA-ottelussa.
Mutta nyt hän rikkoi 50 pisteen rajan kolmannessa perättäisessä ottelussa. Moiseen oli edellisen kerran kyennyt Wilt Chamberlain, joka pelasi 1960- ja 70-luvuilla.
Ottelu oli Bookerille siitäkin erityinen, että se pelattiin New Orleansissa lähellä Bookerin synnyinseutua, Mississippin osavaltiota.
– Merkitsee paljon. Perhettäni oli katsomassa tätä ottelua. On erityistä, jos kykenee samaan, mihin Wilt pystyi, hehkutti Booker lehdistötilaisuudessa.
Voitto oli Sunsille merkittävä. Onhan Pelicans viimeisessä suorassa pudotuspelipaikassa kiinni läntisen konferenssin kuudennella tilalla.
Suns on sarjataulukossa seitsemäntenä. Pelicansin voittoprosentti on 60,0 ja Sunsin 58,7.
Toiseksi korkeimman pistesaldon maanantain NBA-peleissä heitti Memphis Grizzliesin Jaren Jackson jr. Hän upotti 40 pistettä Memphisin voittaessa kellariosaston kohtaamisessa Detroit Pistonsin 40-36.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suomalainen sankarivalmentaja sai lähteä Bayern Münchenistä
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- Miikka Muurinen
- Lauri Markkanen
- Suomen tytöt tipahtivat rankingissa
- Tuomas Iisalo voittaa ilman tähtipelaajaansa
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Tuomas Iisalon joukoilta tyrmäys kriisiseuralle
- Lauri Markkanen loisti voitto-ottelussa
- Valta on vaihtunut Korisliigassa
- Tuomas Iisalo voittaa ilman tähtipelaajaansa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- Lauri Markkanen ja Giannis huhuissa – yksi ongelma
- New Yorkille NBA-pokaali 52 vuoden tauon jälkeen
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
