Iso yllätys muhimassa NBA:ssa
Indiana Pacers voitti NBA:ssa perjantaina Milwaukee Bucksin koriluvuin 121-118. Indiana johtaa sarjaa nyt voitoin 2-1.
Ratkaisu nähtiin jatkoajalla. Indianan Tyrese Haliburton heitti kaksi pistettä, kun pelaamatta oli kaksi sekuntia. Sen jälkeen hän onnistui vielä vapaaheitossa.
Haliburton oli totisesti illan sankari. Hän saalisti triplatuplan 18 pisteellään, 10 levypallollaan ja 16 syötöllään.
Milwaukee kärsii todellakin supertähtensä Giannis Antetokounmpon poissaolosta. Giannis on ollut loukkaantumisen takia sivussa kaikista kolmesta Bucksin pudotuspeliottelusta Indianaa vastaan.
Myös Khris Middletonin pelaaminen oli epävarmaa ennen ottelua vaivojen takia. Middleton pelasi kuitenkin perjantaina ja ylsi tuplatuplaan 42 pisteellään ja 10 levypallollaan.
Kun Giannis on poissa, onkin tullut selväksi, että Indianalla on hyvä sauma ottelusarjan voittoon. Milwaukeen pelaajamateriaali on lopulta suhteellisen kapealla pohjalla.
Myös Los Angeles Clippersia uhkaa yllättävän aikainen kesäloma. Clippers hävisi perjantaina Dallas Mavericksille vieraissa 90-101 ja on ottelusarjassa nyt 1-2 -tappioasemassa.
Puolustuspeli oli Mavericksilla rautaa. Clippers kyettiin tehokkaasti riisumaan aseista.
Dallasin slovenialaistähti Luka Doncic saavutti tuplatuplan. Hän heitti 22 pistettä ja keräsi 10 levypalloa.
Suosikeista Minnesota Timberwolves ei ole pettänyt. Se voitti Phoenix Sunsin perjantaina vieraissa 126-109 ja siirtyi ottelusarjassa jo 3-0 -johtoon.
Anthony Edwards oli Minnesotan pelaajista vahvassa vedossa. Hän heitti 36 pistettä.
Ottelusarja on katkolla Minnesotalle seuraavassa ottelussa. Aiempien otteluiden perusteella on vaikea nähdä, että Phoenixilla olisi mitään jakoa ottelusarjan voittoon.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NBA-mestari ei tapaa Donald Trumpia
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- LeBron James komeaan ennätykseen
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet