Cleveland Cavaliers yllätti potkuillaan – nyt löytyi korvaaja
NBA-seura Cleveland Cavaliers antoi keväällä potkut päävalmentajalleen J.B. Bickerstaffille. Syynä oli pudotuspelipettymys Cavaliersin hävittyä toisella kierroksella Boston Celticsille.
Bickerstaff ehti valmentaa Cavaliersia neljän vuoden ajan. Menestyksen osalta Cavaliers meni koko ajan eteenpäin, eikä tappio mestaruuden voittaneelle ylivoimaiselle Celticsille ollut yllätys, kun Donovan Mitchell ja Jarrett Allen olivat viimeisistä otteluista loukkaantumisten takia sivussa, mutta Bickerstaff ei nauttinut enää seurajohdon luottamusta.
Uudeksi päävalmentajakseen Cavaliers on pestannut Kenny Atkinsonin, joka siirtyy seuraan Washington Wizardsin apuvalmentajan paikalta. Valintaa voi pitää yllättävänä.
Atkinson ei ole toiminut NBA:ssa päävalmentajana neljään vuoteen. Hänen edellinen päävalmentajapestinsä käsitti vuodet 2016-20, jolloin hän toimi Brooklyn Netsissa. Hän erosi siellä tehtävistään maaliskuussa 2020 juuri ennen koronapandemiaa seuran heikon menestyksen takia.
Cleveland Cavaliers voitti NBA-mestaruuden 2016, kun LeBron James pelasi seurassa. LeBron jätti Cavaliersin 2018, eikä seura sen jälkeen ole menestynyt.
Jos Atkinsonin komennossa seura ei etene pudotuspeleissä ensi kaudella ensimmäistä kierrosta pidemmälle, voi valmentajavalinnan hyvin kyseenalaistaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Susijengin tähti lähellä Euroliigan huipennusta
- Hurja pistemäärä pelasti Detroitin
- San Antonio leikitteli jatkoon
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- NBA:n mestarisuosikki jyräsi jatkoon – haastaja pinteessä
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!
- Victor Wembanyama palasi näyttävästi
- Korisliigan välierissä kaksi seiskapeliä
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- Kukaan ei uskonut tätä – Lakers teki mahdottoman 30 sekunnissa
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Nikola Jokicin painajainen toteutui – MVP:lle löytyi pysäyttäjä
- Nikola Jokic on kuilun partaalla
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Mitä ihmettä tapahtuu idässä – Detroit Pistons pulassa
- Korisliigan mestari lähellä vaihtumista
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!