Olympiakulta riitti – USA:n valmentaja vaihtumassa
Yhdysvallat Pariisissa miesten olympiakultaan valmentanut Steve Kerr ei ole jatkamassa maajoukkuevalmentajana.
Näin väittää ainakin toimittaja Marc Stein Substack-podcastissaan. Kerr ei itse ole vahvistanut asiaa, mutta yleisesti on spekuloitu, että hän keskittyisi jatkossa vain NBA-valmentamiseen.
Steinin mukaan Yhdysvaltojen tuleva päävalmentaja olisi joko Miami Heatin päävalmentaja Erik Spoelstra tai Los Angeles Clippersin valmentaja Tyronn Lue. Kerrin seuraajaa saataneen tosin vähän aikaa vielä odottaa, sillä Yhdysvaltain miesten maajoukkue pelaa seuraavan kerran NBA-pelaajien vahvuudella vasta 2027 MM-kisoissa Qatarissa sekä Los Angelesin olympialaisissa 2028.
Kerr on voittanut NBA:ssa pelaajana viisi ja valmentajana neljä mestaruutta. Hän on valmentanut Golden State Warriorsia vuodesta 2014 lähtien ja mestaruuksia on tullut hänen kaudellaan siis neljä. Olympiakulta täydensi hänen hienoa saldoaan ja se riittänee hänelle maajoukkueen osalta.
Kerrin seuraaja Yhdysvaltain maajoukkueessa on uudenlaisessa haasteessa. Pariisissa kultaa voittaneet LeBron James, Stephen Curry ja Kevin Durant tuskin ovat käytössä enää Los Angelesin olympialaisissa, joten Los Angelesin olympiajoukkueen runko on rakennettava nuoremman tähtikaartin varaan.
Vuoden 2027 MM-kisoissa Yhdysvallat lienee haasteellisessa tilanteessa. NBA:n kovimmat nimet eivät viitsineet pelata kahdessa edellisessä MM-turnauksessa, eikä Yhdysvallat yltänyt edes mitaleille.
LUE MYÖS:
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- ESPN: NBA nopeuttaa prosessia laajennuksen suhteen – tämä on tilanne
- Tapiolan Honkaan sittenkin neljäs vahvistus – viime kauden laituri teki yllätyspaluun
- Kataja Basket teki yllätyshankinnan – sopimus ei ole koko kauden mittainen
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- Korisliigan nousijalle jälleen näkyvyyttä – Sabina Särkkä yllätti seuraajansa somessa