Nikola Jokicin veljeä epäillään pahoinpitelystä NBA-ottelussa
NBA:n parhaaksi pelaajaksi valitun serbitähden Nikola Jokicin veli Strahinja Jokic joutuu Yhdysvalloissa oikeuteen.
Strahinja Jokicin epäillään lyöneen toista katsojaa huhtikuussa Denver Nuggetsin ja Los Angeles Lakersin välisen NBA:n pudotuspelin yhteydessä. Heinäkuussa Strahinjalle tuli pahoinpitelysyyte.
Uhrin on todettu saaneen iskusta aivotärähdyksen sekä vammoja ruhjeita kasvoihinsa. Strahinja on ilmoittanut kuulustelussa suojelleensa vanhempaa miestä.
Uhri oli alkuun epävarma, haluaako hän nostaa syytteen Strahinja Jokicia vastaan. Asia kuitenkin eteni ja oikeuskäsittely on määrä aloittaa lokakuussa.
Strahinja Jokic ei ole ensi kertaa rikossyytteiden kohteena. Vuonna 2019 häntä epäiltiin naisen pahoinpitelystä, kun nainen oli poistumassa hänen asunnostaan. Strahinja otti naiselta myös puhelimen pois, kun tämä yritti soittaa hätänumeroon.
Lopulta valtaosa syytteistä hylättiin. Strahinja Jokic vältti myös vankilan.
Strahinja Jokic on kolmesta Jokicin veljeksistä vanhin. Nikola Jokicin toinen isoveli Nemanja on nähty useasti paikan päällä Denver Nuggetsin otteluissa.
Nikola Jokic voitti elokuun alkupuolella Serbian joukkueessa pronssia Pariisin olympialaisissa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuomas Iisalolla todella synkkä tilasto
- NBA:ssa historiallinen ilta LeBron Jamesilla ja Kevin Durantilla
- Kevin Durant ohittamassa Michael Jordanin
- NBA-mestari ei tapaa Donald Trumpia
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- LeBron James komeaan ennätykseen
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?