NBA:ssa tehtiin hurja 193 miljoonan dollarin sopimus
Philadelphia 76ers vahvistaa tehneensä jatkosopimuksen supertähtensä Joel Embiidin kanssa.
Vuoteen 2029 jatkuvan sopimuksen rahallinen arvo on AP:n mukaan hurja. Embiid tienaa sopimuksestaan 193 miljoonaa dollaria.
Embiid on pelannut koko uransa Philadelphiassa ja hän korostaa haluavansa pelata 76ersissa uransa loppuun saakka. Hän on 30-vuotias, joten uraansa hän jatkaa ainakin 35-vuotiaaksi saakka.
Embiid on kotoisin Kamerunista. Hän muutti Yhdysvaltoihin 16-vuotiaana.
Embiidin maajoukkuestatus on herättänyt Ranskassa ja Kamerunissa suuria tunteita. Embiid nimettiin 2017 Kamerunin joukkueeseen, mutta ei edustanutkaan Kamerunia.
Ranskaa Embiidin piti edustaa 2023 MM-kisoissa sekä Pariisin olympialaisissa 2024 saatuaan maan kansalaisuuden. Lopulta hän päättikin edustaa Yhdysvaltoja, jonka paidassa voitti Pariisissa olympiakultaa.
Pariisin olympialaisissa Embiidille buuattiin. Loppuottelussa Embiidin edustama Yhdysvallat voitti juuri Ranskan.
LUE MYÖS:
- Nyt jysähti: entinen Bisonsin superatleetti siirtyy vahvistamaan Helsinki Seagullsia
- Luka Doncic ja muut NBA-tähdet vaarassa jäädä pois MM-kisoista
- Entinen supertähti palaa NBA:han vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura
- Loimaa Bisonsin päävalmentaja paljastaa – näin pelaajarekrytointi tapahtuu
- Houston Rocketsin eliittipuolustajalle iskettiin mojova sopimus – yksi asia huolestuttaa
- Näkökulma: nyt se voidaan todeta – tämä treidi oli virallisesti NBA-historian kamalin
- Tällaista ei olla koskaan nähty – NBA sai tutkinnan päätökseen ja Clippersille pamahti ennennäkemättömät sakot
- Jacob Grandison riidoissa Susijengin kanssa – jäi tilanteessa käytännössä yksin
- Lähde: Dallas Mavericks valmistautuu uuteen jättisiirtoon
- Avoin kirje: Ex-supertähti Victor Oladipo polvillaan NBA-pomojen edessä
- Viisi kautta taukoa NBA:sta – nyt jättiläinen liittyy mestarikandidaatin riveihin
- Lähde: Dallas Mavericks valmistautuu uuteen jättisiirtoon
- Luka Doncic ja muut NBA-tähdet vaarassa jäädä pois MM-kisoista
- Näkökulma: nyt se voidaan todeta – tämä treidi oli virallisesti NBA-historian kamalin
- Entinen supertähti palaa NBA:han vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura
- Avoin kirje: Ex-supertähti Victor Oladipo polvillaan NBA-pomojen edessä
- Jacob Grandison riidoissa Susijengin kanssa – jäi tilanteessa käytännössä yksin
- Perttu Blomgren jättää Bundesliigan – tässä uusi seura
- Tällaista ei olla koskaan nähty – NBA sai tutkinnan päätökseen ja Clippersille pamahti ennennäkemättömät sakot
- Loimaa Bisonsin päävalmentaja paljastaa – näin pelaajarekrytointi tapahtuu