Suomen koriksen suurlupaus kertoo suunnitelmistaan
Samu Adler, 17, pelasi Korisliigassa Salon Vilppaassa vakuuttavan kauden. Hänet valittiin vuoden tulokkaaksi sekä vuoden parhaaksi kuudenneksi pelaajaksi.
Adlerin kehitys on ollut vaikuttavaa.
– Meni aika paljon paremmin kuin mitä osasin odottaa. Totta kai laitoin peliin paljon ja treenasin ankarasti, mutta oli aikamoinen yllätys, kuinka paljon valmennusryhmä luotti kykyihini, kommentoi Adler Basket.fi -sivuston mukaan.
Adlerin tulevaisuudesta riittää spekulointia. Hän itse ottaa tilanteen rauhallisesti ja antaa ymmärtää, että jatkaisi Salossa.
– Toki asiat voivat tällä alalla muuttua nopeastikin, mutta en ole itse kokenut mitään tarvetta vielä lähteä minnekään. Näkisin viisaana nyt jatkaa kehittymistä Salossa ja kerätä jatkuvasti enemmän peliaikaa ja kokemusta, ja samalla haluan hoitaa myös lukion loppuun.
Adler on saanut tunnusteluja NCAA-yliopistoista. Uralla on myös tietysti mahdollista siirtyä suoraan ammattilaiseksi Euroopassa. Sitä kautta tie voisi aueta myöskin NBA:han.
Adler tietää itse, missä roolissa haluaisi pelata.
– Haluan olla pelinjohtaja. Korisliigassa päädyin vaihtelemaan paikkaa ykkösestä kolmoseen asti ja olin aika paljon enemmän korintekoroolissa, mutta samalla pyrin Vilppaassakin koko ajan harjoittelemaan pelien rakentamista.
Adler taistelee varmasti paikasta Susijengiin elo-syyskuussa pelattaviin EM-kisoihin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet