Olivier Nkamhoua täräytti itsensä Susijengin sankariksi – avasi millaista on pelata huippuilta perheen edessä
ESPOO.
Susijengi selvitti tiensä MM-jatkokarsintoihin. Asia varmistui, kun joukkue kaatoi MM-karsintojen tuplamaaottelussa perjantaina vieraissa ja sunnuntaina Espoossa.
Molemmissa peleissä joukkueen sankariksi nousi Olivier Nkamhoua. Siinä missä Nkamhoua teki edellisissä karsintaotteluissa marras-joulukuussa yhteensä 14 pistettä kahdessa pelissä, nyt mies latoi 23 pinnaa niin perjantaina kuin sunnuntaina.
– Parasta oli nähdä, että saatiin tästä kaksi voittoa, mutta on se hienoa nähdä, kun pallo menee koriin kaikilla, Nkamhoua sanoi pelin jälkeen.
– Viime ikkuna oli minulle vähän hankala, mutta jos katsoo osaani joukkueessa, olen aina tehnyt sen mitä minulta on tarvittu; pisteitä, reboundeja tai puolustusta. On minulla ollut tällaisia suorituksia aiemminkin.
Molemmissa otteluissa Belgia oli suurelta osin parempi. Susijengi kuitenkin roikkui mukana ja onnistui lopussa kääntämään pelit itselleen.
– [Nyt] alku [oli] vähän parempi meillä, muttei vieläkään löydetty heti rytmiä. Belgia on hyvä jengi. He pelasivat tosi joukkuekorista, tiesivät mitä haluavat tulla tänne tekemään, Nkamhoua sanoi.
– Heillä oli hyvät matchupit meitä vastaan. He tekivät, mitä varmaan treenasivat, mutta loppujen lopuksi me teimme saman.
– Me löysimme oman rytmimme ja pääsimme karkuun. Suomalaista sisua, eiks se näin mene?
Nkamhoualla oli mielessään selkeä asia, jossa Susijengin on jatkossa oltava parempi.
– Levypallopelaaminen on yksi asia, mitä pitää nostaa. Me saamme niitä haettua, mutta meidän on oltava vähän parempia siinä, ettei anneta helppoja toisia heittoja toiselle joukkueelle.
Lopuksi Nkamhoua kuvaili, millaista on pelata henkilökohtaisesti näin hyvä ottelu kotiyleisön edessä.
– Se on aina tosi hienoa, tekee pisteitä tai ei. Kotiyleisön edessä on tosi hienoa pelata ja meidän fanimme ovat ykkösluokan faneja, maailman parhaimpia.
Erityisen pelistä teki se, että läheisiä oli katsomossa.
– Olen tosi ylpeä, kun laitan tämän paidan päälleni. Se on minulle tosi hienoa. Äiti oli täällä katsomassa siskon ja isäpuolen kanssa. Velikin oli täällä ja pari kaveria.
– On aina hienoa nähdä ihmisiä ja perheenjäseniä, joiden kanssa on kasvanut ja jotka innostuvat siitä mitä teen. Kun vielä pystyy edustamaan sitä paikkaa, jossa on kasvanut ja josta osa juurista tulee, se on hienoa.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sasu Salin yllättyi kun kuuli huimasta saavutuksestaan: ”Oho!”
- Olivier Nkamhoua täräytti itsensä Susijengin sankariksi – avasi millaista on pelata huippuilta perheen edessä
- Susijengi upeasti jatkoon MM-karsinnassa
- Utah taipui ilman Lauri Markkasta farssin keskellä
- Tuomas Iisalon synkkyyteen pientä valoa
- Susijengiltä hurja nousu heikon esityksen päätteeksi
- Nyt tuli tietoa Lauri Markkasen poissaolosta
- Susijengi palaa tositoimiin! Belgia-Suomi-ottelun tv-lähetykset ja pelaajat
- Mikael Jantuselta jälleen vahvaa tekemistä
- Lauri Markkanen loukkaantui
- Yle: Miikka Muurinen vaihtaa maisemaa – lähtö tuli Euroopan seurasta
- Susijengi palaa tositoimiin! Belgia-Suomi-ottelun tv-lähetykset ja pelaajat
- Petteri Koponen voitti mestaruuden
- Nyt tuli tietoa Lauri Markkasen poissaolosta
- Susijengiltä hurja nousu heikon esityksen päätteeksi
- Mikael Jantunen voitti mestaruuden
- Miikka Muurisen ympärillä riittää huhuja
- Awak Kuier isossa roolissa
- Lauri Markkaselle kovia tehoja – ei auta
- Kevin Durant asetti kovan olympiatavoitteen