Los Angeles Lakers otti varhain Suomen aikaa torstaina voiton Houston Rocketsista lukemin 124–116.

Luka Doncicin 40 pistettä, 9 levypalloa ja 10 syöttöä tuntuu olevan miehelle jo peruskauraa, mutta kun siihen lisätään vielä LeBron Jamesin 30 pistettä heittotarkkuudella 13/14, tekee se Lakersista erittäin kovan hyökkäyspään joukkueen. Doncicin keskiarvot ovat tällä kaudella 33, 8 ja 8.5 ja tämä voisi olla se kausi, kun mies nappaa MVP-palkinnon olettaen, että Lakers pitää hyvän sijoituksensa.

Lakers on nyt seitsemän pelin voittoputkessa, jonka aikana jokin on selvästi muuttunut. Puolustuspään tilastot ovat parantuneet viime aikoina huimasti, mikä onkin ollut Lakersin heikkous kuluvan kauden aikana. Ottamatta mitään pois Lakersin tähtikaksikolta, joukkueen sentteri Deandre Ayton on piristynyt viime aikoina ja ottanut enemmän vastuuta tekemisestään.

-Aloin katsoa itseäni peiliin vähän aikaa sitten ja sanoin, että tässä joukkueessa en ole se ykköstähti. Minut on hankittu tänne tuomaan energiaa ja hoitamaan oma roolini, 27-vuotias bahamalainen entinen ykkösvaraus sanoi medialle.

Jos Lakers jatkaa tätä tahtia, jopa mestaruuteen asti eteneminen ei olisi mahdottomuus. Läntinen konferenssi on kuitenkin tällä hetkellä huomattavasti kovempi kuin itäinen konferenssi, joten helppoa se ei tule olemaan. Lakersin tähtikaksikolla on molemmilla kokemusta siitä, mitä finaaleihin pääseminen vaatii – LeBronilla tosin vielä hieman enemmän.

Lakers istuu tällä hetkellä kolmantena konferenssissaan ja kohtaa ensi yönä Miami Heatin.

LUE MYÖS: