Warriors täydensi joukkueensa – yksi uusi nimi on erityisen mielenkiintoinen
NBA:n sisäpiiritoimittaja Shams Charanian mukaan Golden State Warriors on täydentänyt kokoonpanonsa ja on valmis alkavaan kauteen. Charanian mukaan Warriors on tehnyt sopimukset takamies Brandon Williamsin sekä laituri Georges Niangin kanssa.
Williams ei ole välttämättä yhtä tunnettu kuin Niang, mutta hän on ehdottomasti mielenkiintoinen nimi. 187-senttinen Williams murtautui laatupelaajien joukkoon viime kaudella, kun hän tehtaili Dallas Mavericksin riveissä 13 pistettä, 2,9 levypalloa ja 3,9 syöttöä ottelua kohden. Hänen sopimuksensa on Charanian mukaan 2,6 miljoonan dollarin arvoinen.
Williams on myös siitä mielenkiintoinen pelaaja, että hän on saanut viimeisen kahden vuoden aikana oppia supertähti Kyrie Irvingiltä Dallas Mavericksissa. Näiden oppien myötä Williamsille on muodostunut maine pelaajana, jota voisi pitää eräänlaisena Irvingin kopiona – toki ei läheskään yhtä hyvänä kuin supertähti itse. Williams viimeistelee ja harhauttelee hyvin samalla tavalla kuin Irving sekä kykenee skoraamaan kaikilta kolmelta kentän osa-alueelta.
Niang on puolestaan veteraani, joka tuo joukkueeseen leveyttä ja johtajuutta. Niang ei pelannut edelliskaudella vakavan vasemman jalan loukkaantumisen vuoksi. Hän on urallaan 40-prosenttinen heittäjä kolmoskaaren takaa, joten hänen pitäisi sopia erinomaisesti Golden State Warriorsin hyökkäykseen. Niangin sopimuksen arvo on puolestaan 3,9 miljoonaa dollaria.
Golden State Warriors pyrkii maksimoimaan supertähti Stephen Curryn viimeiset vuodet, mutta jos ollaan rehellisiä, tällä joukkueella ei taistella mestaruudesta. Warriorsin joukkue on ikääntyvä, ja heidän kattonsa on pudotuspelien ärsyttävänä vastustajana. Paperilla heillä ei kuitenkaan ole juuri mitään palaa San Antonio Spursia tai Oklahoma City Thunderia vastaan.
LUE MYÖS:
- Miikka Muurinen ei saa vieläkään pelata – tämä on suomalaislupauksen tilanne
- Täällä taas – huipputason skoraaja Deshon Taylor palaa Korisliigaan
- Gettomasa paljasti Ylelle – näin Lauri Markkanen reagoi sopimusuutiseen
- NBA-lupaus Derik Queen sai fanilta kritiikkiä – heitti huvittavan vastauksen
- Entinen Korisliiga-MVP jatkaa Euroopan kiertelyä – Severi Kaukiainen Belgiaan
- Näkökulma: Gettomasa Kipinä Basketiin – oikeita minuutteja liigassa vai pelkkä promotemppu?
- Kipinä Basketilta vuosisadan yllättävin sopimus – suomalainen rap-ikoni Gettomasa liittyy joukkueeseen
- Lähde: Sacramento Kingsille tarjottiin tähtipelaajaa – ei halunnut sitoutua
- Nyt jysähti: entinen Bisonsin superatleetti siirtyy vahvistamaan Helsinki Seagullsia
- Luka Doncic ja muut NBA-tähdet vaarassa jäädä pois MM-kisoista