Henrik Dettmann: ”Olemme inhottava vastustaja”
Kuva: Juha Tamminen
Suomi pisti tiukasti kampoihin Liettualle, mutta ei onnistunut järisyttämään koripallojättiä täysin kumoon hienosta esityksestä huolimatta. Päävalmentaja Henrik Dettmann iloitsi hyvästä viimeisen neljänneksen noususta, kun taas kokenut Teemu Rannikko kaivoi positiivisia asioita niukasta tappiosta huolimatta.
Suomella oli ratkaisun avaimet käsissään viime sekunnille, mutta tällä kertaa Petteri Koposen heitto ei uponnut.
– Hyvä heitto. Juuri sellainen, jonka halusimme. Yleensä tuollaiset menevät sisään, Dettmann pohti Koposen ratkaisuyritystä Koripalloliiton sivuilla.
Liettua näytti ratkaisseen ottelun jo kolmannella neljänneksellä karatessaan 11 pisteen johtoon, mutta Susijengi kuroi eron umpeen.
– Erinomainen nousu meiltä lopussa. Olemme inhottava vastustaja, kun jaksamme keskittyä kärsivällisesti omaan peliin ja pelata joukkueena, Dettmann kehui.
Takamieskonkari Rannikkoa niukka tappio kismitti, mutta muistutti että edellisen kerran joukkueiden kohdatessa Liettua oli parempi yli 30 pisteellä.
– Urheilijan näkökulmasta kahden pisteen tappio harmittaa enemmän kuin 20 pisteen tappio, mutta pelistä oli löydettävissä paljon positiivista. Jos pystymme kolmessa vuodessa parantamaan peliämme niin, että voimme taistella Liettuan kanssa voitosta, kyllä se jotain kielii, Rannikko mietti.
Suomen heittopeli oli erityisesti ensimmäisellä puoliajalla huikeassa kunnossa, sillä kolmoset menivät sisään 8/11.
– Paljon hyvää tästä on ammennettavissa. Heitimme paljon ja heitto kulki todella hyvin. Vaikka tuollaisilla prosenteilla ei voi koko peliä heittää, osoitimme saavamme stoppeja tämän tason huippujoukkuetta vastaan, eli emme missään nimessä olleet vain heittopelin varassa, Rannikko arvioi.
Liettua kuitenkin jylläsi korin alla Jonas Valanciunasin johdolla ja levypalloissa kotijoukkue oli niskan päällä.
– Liettua on Euroopan isoimpia joukkueita, mutta siitä huolimatta annoimme heille liikaa toisia mahdollisuuksia. Puolustuslevypallot ovat suurin kehityskohteemme tämän pelin osalta, Rannikko päätti.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauri Markkasen Utahille murskavoitto
- LeBron James näytti vahvaa johtajuutta
- Seagulls eteni sittenkin välieriin
- Onko NBA:n uusi 65 ottelun sääntö virhe? Victor Wembanyama saattaa jäädä tyhjin käsin
- Miksi Luka Doncic lähtee Espanjaan hakemaan hoitoa?
- Nikola Jokic ja Denver hurjassa putkessa
- Cade Cunningham palasi parketille – riittääkö rahkeet mestaruuteen?
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- Seagulls jatkaa taistoa – trilleri luvassa
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- Onko NBA:n uusi 65 ottelun sääntö virhe? Victor Wembanyama saattaa jäädä tyhjin käsin
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Miksi Luka Doncic lähtee Espanjaan hakemaan hoitoa?
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Seagulls eteni sittenkin välieriin