Lassi Tuovi: ”Peli täytti tehtävänsä”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen koripallomaajoukkue taipui Liettuan turnauksen päätösottelussa Venäjälle 73-90. Suomi peluutti ottelussa aiemmin turnauksessa vähemmän peliaikaa saaneita ja Suomen valmennusryhmään kuuluva Lassi Tuovi oli sitä mieltä, että pelaajat täyttivät paikkansa.
Kun Suomi peluutti vähemmän pelanneita, Venäjä oli liikkeellä ykkösmiehistöllään.
– Kyllä peli täytti tehtävänsä ja tämä oli tarkoituksenmukainen ottelu. Pelissä oli enemmän vähemmän peliaikaa saaneita ja vastassa oli huippumaa ja he pääsivät hyvin rytmiin. Jukka Toijalan sanoin, pidimme kortit vielä piilossa tässä pelissä, Tuovi totesi ottelun jälkeen SuomiKoris-sivustolle.
Samuel Haanpää ja Roope Ahonen olivat Suomen ykköstykit, mutta debytantti Joonas Cavén sai myös valmentajan kehut osakseen.
– Joonas Cavén oli vaarallinen ja rohkea ja onnistui hyvin. Hän puolusti Venäjän tähtipelaajia ja haastoi heitä hyökkäyksessä. Hyvä ja ennakkoluuloton esitys häneltä.
Joukkueet kohtaavat toistamiseen parin viikon päästä Sloveniassa eikä Suomi halunnut paljastaa kaikkia salaisuuksiaan vastustajalle.
– Keskityimme perustekemiseen tässä ottelussa, sillä meillä oli viisikoita kentällä jotka ovat pelanneet yhdessä lähinnä vain harjoituksissa. Pelasimme siksi vähän yksinkertaisempaa peliä ja omaa peruspelaamistamme. Oli hienoa nähdä, että se toimi myös ajoittain Venäjän kaltaista joukkuetta vastaan.
Suomi pelaa seuraavaksi keskiviikkona Hartwall Areenalla Latviaa vastaan.
Salttu Forsström
LUE MYÖS:
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- ESPN: NBA nopeuttaa prosessia laajennuksen suhteen – tämä on tilanne
- Tapiolan Honkaan sittenkin neljäs vahvistus – viime kauden laituri teki yllätyspaluun
- Kataja Basket teki yllätyshankinnan – sopimus ei ole koko kauden mittainen
- Korisliigan nousijalle jälleen näkyvyyttä – Sabina Särkkä yllätti seuraajansa somessa
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- Kataja Basket teki yllätyshankinnan – sopimus ei ole koko kauden mittainen
- Tapiolan Honkaan sittenkin neljäs vahvistus – viime kauden laituri teki yllätyspaluun
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Yle: Gettomasa debytoi pian Korisliigaan nousseen Kipinän riveissä?
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja