Namika Lahti vahvistui jenkillä
Kuva: Juha Tamminen
Robert Arnold vahvistaa Namika Lahtea vuoden sopimuksella. Lahteen matkaava amerikkalainen on edustanut viimeiset kaksi kautta Itävallan pääsarjan Gmundenia.
Robert ”Reggie” Arnold (198cm, 25v) siirtyi Eurooppaan itävaltalaiseen Gmundeniin kaudeksi 2011 – 2012, joka tuottikin heti finaalipaikan. Itävallan pääsarjan menestysjoukkueisiin lukeutuva Gmunden kuitenkin hävisi finaalit Klosterneuburgille voitoin 1-3.
Arnoldin toinen kausi Gmundenissa päättyi pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle niin ikään voitoin 1-3. Kaudella Arnold kirjasi 33 ottelua ja tilastoihin merkittiin keskiarvoiksi peliaikaa 31:27 minuuttia, pisteitä 15.5, levypalloja 5.5 ja syöttöjä 2.1.
Ennen Eurooppaan siirtymistään heittävän takamiehen ja pienen laiturin paikkaa pelaava Arnold pelasi kaksi vuotta Boise Staten yliopistossa.
Päävalmentaja Ilkka Palviainen odottaa isoa roolia Arnoldilta.
– Yliopistossa hän saavutti ihan kelvollisen roolin pisteiden tekijänä ja on pystynyt viemään omaa pelaamistaan eurooppalaisen koriksen suuntaan. Odotan hänen ajavan kovaa kohti koria, olevan avoimella kentällä nopeissa hyökkäyksissä erittäin vaarallinen ja varmasti pelipaikkaansa nähden sellainen pelaaja, joka auttaa meitä myös levypalloissa, Palviainen kuvailee Lahden sivuilla.
LUE MYÖS:
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- Kataja Basket teki yllätyshankinnan – sopimus ei ole koko kauden mittainen
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Tapiolan Honkaan sittenkin neljäs vahvistus – viime kauden laituri teki yllätyspaluun