Susijengin valmistautuminen sujunut suunnitelmien mukaan
Suomen koripallomaajoukkue matkusti kisamaahan sunnuntaina ja joukkueen valmistautuminen kisoihin on sujunut odotuksien mukaan. Sasu Salinkin on pelikunnossa Turkkia vastaan, joten Susijengi pääsee lähtemään turnaukseen hyvistä lähtökohdista.
Päävalmentaja Henrik Dettmannin mukaan oli oikea ratkaisu matkata kisapaikalle jo hyvissä ajoin.
– Kaikki on mennyt. Tämä on upea mesta kaiken kaikkiaan, hallit ovat hyvät, hotellissa on hyvä ruoka. Kaikki on kunnossa. On hyvä, että tulimme tänne jo sunnuntaina. Tämä vaatii aina aikansa, että pääsee mukaan ja sen huomaa muun muassa harjoittelussa.
Slovenian rannikolle on odotettavissa hellekelejä ja lämpöasteet nousevat noin 30 pintaan. Dettmann ei ole kuitenkaan huolissaan siitä, että pelaajat väsyisivät helteen keskelle.
– Pääasiassa tällaisissa turnauksissa tulee istuttua sisällä tai oltua ilmastoiduissa paikoissa eikä helle sitä kautta ole ongelma.
Suomi pelasi lohkonsa vähiten virallisia harjoituspelejä. Yhteensä pelejä tuli kuusi jonka lisäksi kolme peliä pelattiin vielä suljettujen ovien takana. Dettmannin mukaan tarkoituksena oli säästää paukkuja itse kisoihin.
– Meillä on joukkue joka on iän puolesta kokeneimmasta päästä, niin ei meidän kannata rasittaa pelaajia yhtään enempää kuin on tarvetta, jotka ovat kuitenkin pelanneet vuosia yhdessä. Minun puolestani olisimme voineet pelata vieläkin vähemmän. Mielestäni on ihan höpöhöpöä pelata paljon pelejä.
– Ne ovat olleet hyviä harjoitustapahtumia. Tämä on luksusta, että meillä on näin pitkä valmistautumisjakso, hän jatkaa.
Suomella on todella kova lohko eikä se kuulu ennakkokaavailuissa suosikkeihin.
– Kreikka ja Turkki ovat varmaan ennalta kovimmat. Muut sijat on sitten varmasti jaettu Italialle ja Venäjälle ja sitten pohjoismailla on oma lohkonsa. Näin ennakkoon. Ainakin eräiden asiantuntijoiden mukaan, Dettmann heittää arvoituksellisesti.
Suomi aloittaa kisaurakkansa keskiviikkona kohtaamalla avausottelussaan Turkin kello 15.30 Suomen aikaa.
Salttu Forsström
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lassi Tuovi vuoden valmentaja – antoi tärkeän muistutuksen
- Susijengi ja Miikka Muurinen valittiin parhaiksi
- Lauri Markkanen koki valtavan pettymyksen
- LeBron James säväytti murskajaisissa
- Awak Kuierille masentava tappio
- Lauri Markkaselta kova esitys
- Tuomas Iisalon porukalta komea nousu
- Mystisesti kärynnyt Susijengin pelaaja sai lähteä
- Lauri Markkasen seuralle järkyttävä tulos
- Kevin Durant ohitti legendan
- Lauri Markkaselle hieno voitto
- Mystisesti kärynnyt Susijengin pelaaja sai lähteä
- Lauri Markkanen koki valtavan pettymyksen
- Lauri Markkasen seuralle järkyttävä tulos
- Lauri Markkaselta kova esitys
- Tuomas Iisalon porukalta komea nousu
- Kevin Durant ohitti legendan
- LeBron James säväytti murskajaisissa
- Awak Kuierille masentava tappio
- Tuomas Iisalolle katkeraa kalkkia