Samuel Haanpää kaipaa parannusta Slovenia-otteluun
Samuel Haanpää harmitteli lauantaista Espanja-tappiota, mutta ei pitänyt joukkueen esitystä huonona, vaikkakin löysi vielä parannettavaa joukkueen pelistä.
Espanja on maailmanluokan joukkue ja se näkyi Haanpään mukaan myös kentällä.
– Espanja pelaa aika hyvää tempokorista. He syöttävät palloa hyvin ja pelaavat joukkueena. Meillä on ollut joissakin otteluissa vaikeaa, mutta joissakin on mennyt tosi hyvin. Tiesimme, että vaikka sieltä tähtisikermästä puuttuu pelaajia, niin se on silti kovan luokan joukkue, Haanpää analysoi.
Suomi pisti Espanjalle tiukasti hanttiin, mutta tällä kertaa se ei riittänyt, sillä liian usein heitot kimposivat raudoista ulos. Maanantaina edessä on viimeinen jatkosarjan ottelu, kun vastaan asettuu isäntämaa Slovenia.
– Olimme kuitenkin alussa pelissä mukana ja oli ihan hyviä onnistumisia, mutta kyllä meidän pitää vielä Slovenia-peliin parantaa. Ei tämä missään nimessä ollut huono kenraali Sloveniaa varten, Haanpää pohti Espanja-peliä.
Kotijoukkue purjehtii tällä hetkellä vahvassa myötätuulessa, sillä se varmisti paikkansa puolivälierissä kaatamalla lauantaina Kreikan. Stozicen halli on ollut Slovenian peleissä loppuunmyyty ja tunnelma katossa. Maanantainakin on odotettavissa jälleen hieno koripallotapahtuma, vaikkei kyseessä ole kummallekaan elämän tai kuoleman ottelu.
– Siellä varmasti tulee olemaan tunnelmaa, miettii Haanpää.
Suomi kohtaa Slovenian maanantaina kello 22.00 alkaen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kevin Durant ohittamassa Michael Jordanin
- NBA-mestari ei tapaa Donald Trumpia
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- LeBron James komeaan ennätykseen
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?