Namika Lahti hankki uuden jenkin

Namika Lahti on solminut pelikauden 13/14 kattavan sopimuksen 24-vuotiaan Storm Warrenin (200cm) kanssa. Hän korvaa Billy Whiten, joka jätti kokonaan saapumatta Lahteen.
Louisiana Staten yliopistosta lähtöisin oleva Warren teki debyyttinsä Euroopassa viime kaudella pelatessaan Hollannin pääsarjaa Den Helderin joukkueessa.
Hollannissa Warren viimeisteli 39 ottelussa 12.8 pistettä ja 6.6 levypalloa ottelua kohden keskimäärin 22.8 minuutin peliajalla. Korin läheisyydessä viihtyvä Warren viimeisteli 2 pisteen heittonsa 52.4% ja vapaaheittonsa 67.3% tarkkuudella. Keväällä Den Helderin taival Hollannin pääsarjassa päättyi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.
Warrenia on kuvattu kokoonsa nähden hyvin liikkuvaksi ja atleettiseksi pelaajaksi, joka juoksee kenttää hyvin ja on vahvimmillaan lähellä koria. Kolmen pisteen heittoja hyökkääjä ei viime kaudella Hollannissa ottanut käytännössä lainkaan.
Warren pyritään saamaan joukkueen riveihin jo perjantaiseen harjoitusotteluun Lappeenrannan Namikaa vastaan.
Sopimuksesta uutisoi Namika Lahden kotisivut.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lauri Markkasen seuralle pelleilystä luu käteen
- NBA:n mestari on selkä seinää vasten
- Cleveland Cavaliersia uhkaa paha romahdus
- Boston Celtics heräsi New Yorkissa
- NBA:n runkosarjajyrä selätti kriisinsä
- Susijengi pelaa Lauri Markkasen kotikonnuilla
- Stephen Curry sivussa – seurauksena murskatappio
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa