Susijengi loikkasi maailmanlistalla

Kansainvälinen koripalloliitto (FIBA) on julkaissut päivitetyn maailman ranking-listauksen. Upeasti Slovenian EM-kisoissa ”kuolemanlohkostaan” voittosuhteella 4-1 jatkoon edennyt Susijengi ponkaisi listalla taas ylöspäin ollen maailman nykyisen 40 parhaan maan joukossa toiseksi kovin nousija.
Suomi löytyy tuoreelta maailmanlistalta sijalta 39. Susijengi nousi maailman eri kolkissa pelattujen maanosien mestaruuskilpailuiden perusteella listalla yhdeksän sijaa oltuaan edellisessä listauksessa sijalla 48.
Nykyisin 40 parhaan maan joukossa olevista maista vain Aasian mestaruuskisoissa yllätyshopeaa ottanut Filippiinit teki suuremman nousun hilattuaan itsensä 11 pykälää korkeammalle ja sijalle 34.
Susijengi voitti sensaatiomaisesti aiemmin syyskuussa pelatussa EM-lopputurnauksen alkulohkossa D maailman kymmenen parhaan joukkoon kuuluvista maista niin Turkin, Venäjän kuin Kreikankin. Suomen neljäs alkulohkon voitto tuli Ruotsista.
Maailmanlistan kärki säilyi ennallaan. Yhdysvallat on edelleen ykkönen, kahden Euroopan mestaruuden EM-pronssia ottanut Espanja kakkonen ja Argentiina kolmonen. EM-hopealle taistellut Liettua nousi Kreikan ohi rankingin neljänneksi.
FIBA:n rankkauksessa otetaan huomioon kahden viime olympiadin aikana pelatut arvokilpailut kilpailukohtaiset painotusarvot huomioiden. Mikäli seurantajakso olisi lyhyempi, olisi Suomi listalla nykyistäkin korkeammalla sijoituttuaan eri maanosien vertailussa kovimmaksi arvioidun Euroopan mestaruuskilpailuissa kahdeksi peräkkäin yhdeksänneksi.
Suomen ohella kaksissa viime EM-kisoissa Euroopan 12 parhaan joukkoon ovat tiensä selvittäneet ainoastaan Espanja (maailman rankingin 2.), Liettua (4.), Kreikka (5.), tuore Euroopan mestari Ranska (8.), Serbia (11.) ja Slovenia (13.).
Susijengin lopullinen voittosuhde 5-3 ja siitä laskettava voittoprosentti (62,5 %) oli Slovenian EM-turnauksen kuudenneksi paras.
Edellisten, vuonna 2011 järjestettyjen, EM-kisojen jälkeen Suomi tuli ryminällä maailmanlistalle nousten ylöspäin huimat 27 sijaa oltuaan ennen kisoja sijalla 83.
Listasijoituksen noususta kertoo Koripalloliitto tiedotteessaan.
FIBA:n maailmanlista.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- LeBron James on jo sillassa – tuplatuplasta ei apua
- Tuomas Iisalo kesälomille – jatkosta ei tietoa
- Korisliigan finaalit alkoivat pieksäjäisillä
- LeBron Jamesin huippupeli ei riittänyt
- Tuomas Iisalon Memphis romahti pahasti
- 47-vuotias pelaaja loistaa Korisliigassa
- Idän suosikit jyräävät NBA:n playoffeissa
- Susijengin pelaajalle katkera finaalitappio
- Taas tuli turpaan – Tuomas Iisalo ja Memphis alakynnessä
- Nikola Jokicin triplatupla ei riittänyt
- 47-vuotias pelaaja loistaa Korisliigassa
- Tuomas Iisalo kesälomille – jatkosta ei tietoa
- Taas tuli turpaan – Tuomas Iisalo ja Memphis alakynnessä
- Nikola Jokicin triplatupla ei riittänyt
- Susijengin pelaajalle katkera finaalitappio
- LeBron Jamesin huippupeli ei riittänyt
- Tuomas Iisalon Memphis romahti pahasti
- Idän suosikit jyräävät NBA:n playoffeissa
- Korisliigan finaalit alkoivat pieksäjäisillä
- LeBron James on jo sillassa – tuplatuplasta ei apua