Teemu Rannikko myönsi jännittäneensä avausottelua
Teemu Rannikko palasi 13 vuoden ulkomaan kierroksensa jälkeen takaisin Suomen kentille ja debytoi vahvasti perjantaina Kouvoja vastaan viimeistellen 15 pistettä. Rannikko myönsi perhosia olleen hieman vatsassa ennen peliä ja liekö se ollut syynä, että hän otti väärän pelipaidan mukaansa otteluun.
Rannikko viimeisteli ottelussa 15 pistettä ja oli Katajan johtohahmoja.
– En muista koska olisin jännittänyt ennen peliä. Pieni jännitys oli nyt päällä ja se varmasti näkyikin pelin alussa. Toteutettiin tänään aika hyvin coach Toikan pelisuunnitelmaa eli yritettiin tulla kovaa heti pelin alussa. Tiedettiin, että jos Kouvot pääsee alussa heittämään vapaasti ja tekemään koreja, niin meille tulee vaikea ilta. Saatiin kuitenkin puolustus heti alusta alkaen toimimaan ja pystyttiin ottamaan Kouvojen tärkeät pelaajat aika hyvin pelistä pois, Rannikko analysoi peliä Kouvojen sivujen mukaan.
Rannikolle sattui pieni kömmähdys torstaina pelivaatteita pakatessa.
– Itselläni oli valkoinen peliasu Kouvolassa mukana ja koko muu joukkue otti näköjään väärän väriset mukaansa (siniset). Eilen saatiin tosiaan pelikamat ja laitoin ne heti kassiin, mutta laitoin sinne vahingossa sitten väärän väriset. Minun ei ole 13 vuoteen tarvinnut itse pelikamoista huolehtia. Onneksi sain lainavaatteet, tosin aavistuksen liian isot, Rannikko heitti.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Luka Doncic ja muut NBA-tähdet vaarassa jäädä pois MM-kisoista
- Entinen supertähti palaa NBA:han vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura
- Loimaa Bisonsin päävalmentaja paljastaa – näin pelaajarekrytointi tapahtuu
- Houston Rocketsin eliittipuolustajalle iskettiin mojova sopimus – yksi asia huolestuttaa
- Näkökulma: nyt se voidaan todeta – tämä treidi oli virallisesti NBA-historian kamalin
- Tällaista ei olla koskaan nähty – NBA sai tutkinnan päätökseen ja Clippersille pamahti ennennäkemättömät sakot
- Jacob Grandison riidoissa Susijengin kanssa – jäi tilanteessa käytännössä yksin
- Lähde: Dallas Mavericks valmistautuu uuteen jättisiirtoon
- Avoin kirje: Ex-supertähti Victor Oladipo polvillaan NBA-pomojen edessä
- Viisi kautta taukoa NBA:sta – nyt jättiläinen liittyy mestarikandidaatin riveihin
- Viisi kautta taukoa NBA:sta – nyt jättiläinen liittyy mestarikandidaatin riveihin
- Lähde: Dallas Mavericks valmistautuu uuteen jättisiirtoon
- Näkökulma: nyt se voidaan todeta – tämä treidi oli virallisesti NBA-historian kamalin
- Entinen supertähti palaa NBA:han vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura
- Luka Doncic ja muut NBA-tähdet vaarassa jäädä pois MM-kisoista
- Perttu Blomgren jättää Bundesliigan – tässä uusi seura
- Avoin kirje: Ex-supertähti Victor Oladipo polvillaan NBA-pomojen edessä
- IS: Miikka Muurinen törttöili liikenteessä – sakko paljasti tulotason
- Jacob Grandison riidoissa Susijengin kanssa – jäi tilanteessa käytännössä yksin
- Tällaista ei olla koskaan nähty – NBA sai tutkinnan päätökseen ja Clippersille pamahti ennennäkemättömät sakot