Sasu Salin: ”Tiukkoja pelejä on tiedossa”

Sasu Salinin Union Olimpija aloittaa Eurocupin ottelunsa keskiviikkona kotikentällään kohdatessaan Cimberio Varesen. Salin odottaa mielenkiinnolla tulevia otteluita.
Varesen lisäksi Olimpijan lohkossa pelaavat espanjalainen Valencia, saksalainen Ulm sekä ranskalaiset Lyon ja Paris Levallois.
– Kova lohko, hienoja paikkoja ja tiukkoja pelejä on tiedossa. Valenciaa vastaan pelasimme Euroliigassa, kun pelasin täällä ensimmäistä kauttani. Kovia vastuksia on odotettavissa, Salin pohtii lohkoa SuomiKoris-sivustolle.
Olimpija on aikaisempina vuosina osallistunut Euroliigaan, mutta nyt se pelaa ensimmäistä kertaa Eurocupissa. Salin arvostaa Euroopan kakkoskilpailua yhtä korkealle kuin Euroliigaakin.
– Minulle tämä on ihan samanlainen turnaus kuin Euroliigakin. Turnauksessa on mukana hyviä jengejä jotka voisivat pelata myös Euroliigassa.
Salin on riemuissaan siitä, että Eurocupissa nähdään vihdoinkin myös suomalaisjoukkue, vaikka Bisons ei samassa lohkossa Olimpijan kanssa pelaakaan.
– On todella hienoa, että vihdoin myös suomalaisjoukkue on mukana. Se on todella hieno juttu ja toivottavasti he menestyvät. Harmi vain, ettemme pystyneet pelaamaan samassa lohkossa.
Salttu Forsstörm
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Suomalaistähti jatkoi hurjaa pistetehtailua Korisliigassa
- Lakers vei NBA Cupin nimiinsä
- Susiladies-tähti taisteli tiensä takaisin vaikeasta loukkaantumisesta – ”Siinä paljon positiivistakin”
- Utah taipui taas ilman Lauri Markkasta
- Lakers ja Indiana NBA Cupin finaaliin
- Susijengin sentteri huippuvireessä Mestarien liigassa – Sasu Salin teki historiaa
- Luka Doncic jyräsi ilman Lauri Markkasta pelanneen Utahin
- Koripallon EM-kotikisojen 2025 logo on julkaistu
- Susijengin takamies vaihtaa seuraa – iso rooli kovatasoisemmassa sarjassa
- NBA Cupin välieräjoukkueet selville
- Susijengin takamies vaihtaa seuraa – iso rooli kovatasoisemmassa sarjassa
- Susijengin sentteri huippuvireessä Mestarien liigassa – Sasu Salin teki historiaa
- Awak Kuier huippuiskussa kärkiottelussa
- Luka Doncic jyräsi ilman Lauri Markkasta pelanneen Utahin
- Lakers ja Indiana NBA Cupin finaaliin
- Utah taipui taas ilman Lauri Markkasta
- Koripallon EM-kotikisojen 2025 logo on julkaistu
- NBA Cupin välieräjoukkueet selville
- Susijengin tähden joukkue hurjassa iskussa
- Susiladies-tähti taisteli tiensä takaisin vaikeasta loukkaantumisesta – ”Siinä paljon positiivistakin”