Joonas Iisalo kehui joukkuettaan

Nilan Bisons rynni neljänteen Korisliigavoittoonsa, kun se haki helpohkon vierasvoiton Lapualta. Biisonit jatkaa sarjan piikkipaikalla puhtaalla pelillä, kun taas Lapua on edelleen pisteittä.
Lapua jäi vierasjoukkueesta jo ottelun alussa. Nilan Bisons hallitsi kenttätapahtumia kummassakin päässä suvereenisti. Mikko Koivisto upotti ensimmäisellä puoliskolla 11 pistettä, joista yhdeksän kaaren takaa. Billy Keys ei ollut rosterissa vaan peliä pyöritti Antto Nikkarinen. Puoliajalla Biisonit oli repinyt eron jo 18 pisteeseen.
– Antto oli hyvä. Hän piti pelin tosi hyvin kontrollissa, apuvalmentaja Joonas Iisalo hehkutti takamiestään seuran sivuilla.
Kolmannella neljänneksellä Lapua pääsi hieman petraamaan ja voitti neljänneksen lukemin 23-20. Tällä ei kuitenkaan ollut mitään käytännön merkitystä, sillä se ei päässyt missään vaiheessa lähellekään Biisoneita. Viimeisen erän loimaalaiset veivät 16-24. Matti Nuutinen innostui lopussa riehumaan kunnolla hyökkäyspäässä ja teki nopeaan tahtiin viisi pistettä. Näin ollen piste-ero venyi 23 pisteeseen.
Bisonsin parhaat tehomiehet olivat Nuutinen (13/3/2r), Koivisto (14/4/1), Frank Robinson (17/3/2/2r) ja Ville Mäkäläinen (16/3/1).
Peliminuutit jakautuivat tasaisesti kaikkien Biisonipelaajien kesken, joten kukaan ei noussut varsinaiseksi pistekuninkaaksi. Iisalo mainitsi Robinsonin kokonaisvaltaisena onnistujana.
– Vähän yli 20 minuutissa nuo 17 pistettä. Onhan se ihan huikea äijä.
Robinson heitti jälleen kakkosensa mainiolla prosentilla (7/9, 78 %). Mainittakoon, että lukema on täsmälleen sama kuin Neptunasia vastaan. Hänellä suoritustaso ei siis riipu vastustajasta.
Iisalon mielestä ottelun voitti ehdottomasti parempi joukkue ja voiton kääntymiseen loimaalaisille oli monia syitä.
– Meidän materiaalin laajuus on ihan erilainen kuin Lapualla. Tästä johtuen saimme myös onnistumisia laajalla rintamalla.
Biisonien hyökkäyspeli pyöri paremmin kuin keskiviikkona, mikä on luonnollisesti sanomattakin selvää. Vastustajallakin on vaikutusta.
-´Päästiin hyökkäämään paremmin Lapuan puolustusta vastaan kuin Neptunasia. Pojat alkavat löytää toisiaan paremmin ja ajatukset käyvät yksiin. Parannamme koko ajan, Iisalo pohti.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lauri Markkanen sivussa nöyryytyksestä
- Suomalainen koripallolegenda lopettaa uransa
- Kohukaupan toinen osapuoli debytoi uudessa NBA-seurassaan – vaisua oli
- Lauri Markkanen yhä mystisesti sivussa
- Järkyttävä nöyryytys – LeBron James sai kunnolla turpaansa
- Seagulls murskaavana pudotuspeliavauksessa
- Missä on Lauri Markkanen? – mystinen poissaolo
- Podcast: Aleksi Valavuori yritti saada oman joukkueensa häviämään Korisliigassa – yritys epäonnistui katastrofaalisesti
- LeBron Jamesin poika tehoili murskaavassa tappiossa
- Orastava tappioputki – NBA:n kärkijoukkue vaihtui