Pekka Salminen hehkutti Ronnie Clarkia
Tapiolan Hongan amerikkalaisvahvistus Ronnie Clark on ollut alkukaudella Korisliigan paras pelaaja. Clark jatkoi mahtivirettään keskiviikkona, kun edelleen vajaalukuinen Honka kävi hakemassa pisteet Uudestakaupungista. Clarkin käsistä syntyi tällä kertaa koreja 37 pisteen edestä.
Vaikka Honka otti ottelusta voiton, ei se päävalmentaja Pekka Salmisen mukaan tullut helpolla.
– Pääsimme puoliajalle johdossa, mutta Korihait oppi pelaaman puolustustamme vastaan koko ajan paremmin ja paremmin ja tuli jo ohi kolmannella jaksolla. Jälleen kerran pelaajamme pystyivät reagoimaan hienosti ja tekemään pieniä muutoksia puolustukseen. Sen ansiosta pääsimme karkuun. Yksi tärkeä asia oli pallosta huolen pitäminen, menetimme pallon ainoastaan viisi kertaa, Salminen kertaa Hongan sivuilla.
Viime kauden Korihaiden paidassa pelannut Villematti Kopio palasi hyvillä mielin takaisin entiseen kotisaliinsa.
– Ihan hyvä fiilis oli palata Uuteenkaupunkiin. Tietenkin vähän ekstralatausta oli mukana ja halua näyttää viime vuoden jengikavereille, Kopio sanoi
– Meidän oma palloscreenien puolustustaktiikka toimi todella hyvin ja vastaavasti hyökkäyksessä saimme luotua samoista tilanteista itse hyviä tilanteita. Ja Ronnie Clark oli aika huikea tänään, Kopio kertasi voiton avaimia.
Myös Salminen hehkutti Clarkin esitystä. Hän nosti joukkueestaan myös muita onnistujia esiin.
– Ronnie Clark oli jälleen fantastinen koko pelin ajan. Vastustaja ei antanut käytännössä yhtään helppoa heittoa ja silti 37 pistettä hämmästyttävällä tarkkuudella ja jäätävyydellä. Tuomas [Iisalo] ja Villematti olivat koko ottelun hyviä, mutta etenkin toisen jakson irtiottovaiheessa erinomaisia. Tero Laitinen hallitsi korien alustoja molemmissa päissä. Todella hieno voitto, kiitos joukkueelle, Salminen kiitteli.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- Seagulls jatkaa taistoa – trilleri luvassa
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Mikael Jantusen Fenerbahce pahassa tappioputkessa – Euroliigan kärkipaikka uhattuna
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Tuomas Iisalon Memphisiä vietiin taas
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan
- LeBron James otti roolia – ei riittänyt
- Korisliigalta iso uutinen: merkittävä muutos ensi kaudelle
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Victor Wembanyamalta hurja esitys NBA:ssa
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Kauhajoen Karhun kausi nolosti ohi
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan
- Seagulls selvisi veitsi kurkulla