Pyrinnöllä oli varaa kokeiluihin

Tampereen Pyrintö otti jo viidennen perättäisen voittonsa Korisliigassa kaatamalla Kouvolan Kouvot Pyynikillä korein 109-67.
Hienosta voitosta huolimatta Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola löysi omiensa esityksestä parannettavaa.
– Ensimmäiset 25 minuuttia pystyimme kehittämään omaa konseptiamme, mutta viimeiset 15 minuuttia juoksimme Kouvojen tahdissa. Ensimmäisen puolikkaan ja toisen puolikkaan alussa puolustimme hyvällä intensiteetillä ja pääsimme nopeisiin hyökkäyksiin. Meillä oli vähän tuuriakin mukana. Peli olisi voinut näyttää toiselta, jos Kouvot olisi pussittanut heittonsa paremmin. Kuitenkin suurin osa noista heitoista oli sellaisia, jotka pystyimme Kouvoille antamaan, Poikola pohtii Pyrinnön sivuilla.
Ero oli jo sen verran iso heti alkuunsa, että Poikola pystyi kokeilemaan.
– Toisella puolikkaalla halusimme kokeilla paikkapuolustusta, koska sille ei ole ollut tarpeeksi aikaa harjoituksissa. Tarkoituksenamme on käyttää jokaisessa pelissä 40 minuuttia oman tekemisen kehittämiseen, vaikka motivaatio olisikin vähän hukassa eron ollessa noin suuri.
Pyrinnön paidassa debytoi myös Michael Myllyniemi, joka pelasi ensimmäiset minuuttinsa ja tekaisi ensimmäiset pisteensä Korisliigassa.
– Tuntui hyvältä päästä pelaamaan. Tätä vartenhan olen treenannut. Pelaamisessa ei tullut sen isompia yllätyksiä, kun pystyin luottamaan meidän omaan konseptiin ja pelaamaan joukkueelle. Yritän parhaani pelata sen mukaan, miten ollaan harjoiteltu, Myllyniemi kertasi debyyttiään.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Susijengin tähden taival ohi Euroliigassa
- Erikoinen välikohtaus NBA:ssa
- Taru Tuukkasen hieno ura päättyi järkyttävään pettymykseen
- Seagulls otti jo toisen voittonsa finaaleissa
- Cleveland Cavaliers murskaavasti jatkoon
- ToPo sai tylysti turpaansa – ratkaisu siirtyi
- LeBron James on jo sillassa – tuplatuplasta ei apua
- Tuomas Iisalo kesälomille – jatkosta ei tietoa
- Korisliigan finaalit alkoivat pieksäjäisillä
- LeBron Jamesin huippupeli ei riittänyt
- 47-vuotias pelaaja loistaa Korisliigassa
- Taru Tuukkasen hieno ura päättyi järkyttävään pettymykseen
- ToPo sai tylysti turpaansa – ratkaisu siirtyi
- LeBron James on jo sillassa – tuplatuplasta ei apua
- Tuomas Iisalo kesälomille – jatkosta ei tietoa
- Susijengin pelaajalle katkera finaalitappio
- LeBron Jamesin huippupeli ei riittänyt
- Tuomas Iisalon Memphis romahti pahasti
- Idän suosikit jyräävät NBA:n playoffeissa
- Korisliigan finaalit alkoivat pieksäjäisillä