Kierrosennakko: Kataja hakee revanssia Hongasta

Keskiviikkona Korisliigassa on luvassa kaksi ottelua. Kataja saa kotikentälleen Hongan ja KTP hakee paluuta voittojen tielle Korihaiden kustannuksella.
Kataja on viettänyt pientä taukoa otteluista, sillä edellispelistä on kulunut reilun viikon ajan. Katajan päävalmentaja Jukka Toijala ei kuitenkaan usko, että joukkueella olisi karstaa koneessa pienen tauon jälkeen.
– Se jää nähtäväksi. Me tarvitsimme tämän harjoittelutauon, mutta muutama minuutti voi mennä rytmin löytämiseksi. En usko, että tauolla on kuitenkaan suurempaa vaikutusta ja rytmi löytyy kyllä varmasti nopeasti, Toijala miettii SuomiKoris-sivustolle.
Kataja pelaa jälleen tiiviissä tahdissa, sillä perjantaina se on jälleen tulessa ja tiistaina siintää ensimmäinen EuroChallenge-ottelu.
– Täytyy myöntää, että sivusilmällä katselen jo EuroChallenge-ottelua. Meillä on kolme peliä kuuden päivän sisään joista kaksi on Korisliigaa. Niissä peleissä olisi tarkoitus löytää rytmitys ja keitä peluutetaan ja se oikea kokoonpano. Hyvä, että vastassa on aika erilaisia vastustajia, Toijala pohtii.
Kataja on jo kertaalleen kohdannut tänä vuonna Hongan ja tuolloin espoolaiset olivat tylyjä vieraita. Toijala myöntää, että edelliskohtaamisesta jäi karvas maku.
– Ensimmäinen puoliaika oli vielä tasainen, mutta sen jälkeen meidät kivitettiin seinille ja siitä pelistä ja pahasti hampaankoloon. Ottelu on myös sinänsä mielenkiintoinen, että molemmilla on uusi pelaaja mukana, Toijala muistuttaa.
Toijalan mukaan tiiviissä tahdissa tulevat koitokset eivät ole joukkueelle ongelma eikä hän tule lepuuttamaan pelaajiaan EuroChallenge-ottelua silmälläpitäen.
– Ei meillä kukaan pelaa yli 30 minuuttia ja täytyy aina katsoa kuka on ottelussa kuumana. Ne ketkä onnistuvat, pelaavat enemmän. Sitten virheet voivat tietenkin hieman sekoittaa. Ei tällaisen pelitahdin pitäisi olla meille ongelma ja meidän pitäisi kyllä pystyä pelaamaan nämä ottelut korkealla intensiteetillä.
Keskiviikon toisessa kohtaamisessa iskevät yhteen KTP ja Korihait. Kotkalaiset saavat peliin mukaan Ryan Ayersin, jonka peli lupa on saapunut. Korihait on hävinnyt kolme edellisotteluaan ja on vielä vieraskentällä voitoitta, joten uusikaupunkilaisilla varmasti riittää nälkää.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia