Pyrinnön rotaatio ratkaisun avain

Tampereen Pyrintö jatkaa puhtaalla pelillä otettuaan Korisliigassa jo yhdeksännen perättäisen voittonsa, kun sarjakolmonen Karhu kaatui Pyynikillä lukemin 107-76 (52-38)
Pyrintö ja Karhu aloittivat ottelun värikkäästi ja ottelu oli Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikolan mukaan viihdyttävä.
– Kauhajoella on pitkäjänteisesti rakennettu konseptia, harjoitusolosuhteet ovat hyvät ja toiminta ammattimaista. Tänään ensimmäinen puoliaika oli aikamoista rallia. Emme puolustaneet hirveän huonosti, vaikka teimme muutamia virheitä. Karhukaan ei puolustanut huonosti. Ensimmäinen puolikas oli hyvää koripalloa, Poikola analysoi Pyrinnön sivuilla.
Pyrintö karkasi vastustajaltaan lopullisesti toisella puoliajalla ja Poikolan mukaan joukkueen rotaatio toi voiton.
– Sitten kävi sama kuin monesti muitakin joukkueita vastaan. Meillä on kymmenen pelaajan rotaatio, jonka ansiosta saamme kentälle energiaa ja painostusta vastustajaa kohtaan. Karhulla oli tänään vain kahdeksan pelaajaa, joten meidän miesylivoimamme näkyi sitäkin selkeämmin. Karhu on parhaita joukkueita tässä sarjassa ja sen pelaaminen perustuu intensiteettiin, mikä ei onnistu jos pelaajat eivät ole pelikuntoisia. Ei se silti poista sitä, että me olimme tänään aika hyviä.
Poikola nosti esiin myös Baltian liigassa pelatun ottelun positiivisen vaikutuksen omiensa peliin.
– Viime matsi Jekabpilsia vastaan oli meille kovuuden oppitunti. Se oli ensimmäinen joukkue tällä kaudella, joka pystyi haastamaan meidät levypalloissa. Tähän peliin valmistautuessa puhuimme paljon levypalloista ja se näkyi tänään.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia