Kataja taipui Bakkenille

Ville Tuominen pääsi juhlimaan miehistöineen maukasta voittoa, kun hänen valmentamansa Bakken Bears kaatoi Joensuun Katajan EuroChallengen ottelussa 101-91 (51-43).
Kataja aloitti ottelun hyvin, mutta pian Bakken otti kotiluolassaan isännän otteet ja repäisi jo ensimmäisellä neljänneksellä yli 10 pisteen kaulan. Toinen jakso sujui tasaisemmin ja lopussa muutama tärkeä kori toi joensuulaiset kahdeksan pisteen päähän tauolle mentäessä. Katajalle toi jobinpostia Teemu Rannikon loukkaantuminen eikä Rannikkoa näkynyt kentällä toisen neljänneksen alun jälkeen.
Kolmannella neljänneksellä Bakken näytti pitävän peliä edelleen näpeissään, mutta Petri Virtanen sai heittoputkensa auki ja pudotti nopeaan tahtiin pari kolmosta ja toi joensuulaiset jo kuuden pisteen päähän. Bakkenin heittovire oli kuitenkin kovaa luokkaa ja he pystyivät lähes aina vastaamaan Virtasen koriin ja näin viimeiselle neljännekselle mentiin Bakkenin 10 pisteen johdossa.
Bakken sai viimeiselle jaksolle hyvän alun eikä Kataja päässyt missään vaiheessa lähelle. Aina kun Kataja onnistui, niin Bakken kuittasi heti toisessa päässä. Kataja sai lopussa aikaan pienoisen kirin ja pääsi minuutti ennen loppua kuuden pisteen päähän, mutta ei sen lähemmäksi. Näin Tuominen pääsi juhlimaan maukasta voittoa.
Katajalta onnistuivat parhaiten Renaldo Major 21 pisteellä ja Virtanen upotti viisi kolmosta saalistaen yhteensä 19 pistettä. Mike Morrison taisteli 17 pisteen ja 11 levypallon edestä. Vieraiden paras olivat 20 pistettä tehneet Thomas Laerke ja Kenneth Barker. Brandon Penn kahmi 12 levypalloa.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Susijengin EM-kisapelaaja löysi töitä
- Kreikka sai turpaansa – NBA-supertähti haastaa Susijengin
- Saksa nylki jälleen Susijengin
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Sasu Salin kansalta tulleista palautteista – ”Merkitsee paljon”
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Tässä Susijengin puolivälierän alkamisaika
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Saksa nylki jälleen Susijengin
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Kreikka sai turpaansa – NBA-supertähti haastaa Susijengin
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin
- Susijengin EM-kisapelaaja löysi töitä