Pyrinnön pelaajilla vielä parit kanansiivet saamatta
Kuva: Juha Tamminen
Tampereen Pyrintö on aloittanut kautensa vakuuttavasti sekä Korisliigassa että Baltian liigassa. Joukkue on porhaltanut molemmat sarjat läpi ilman tappioita ja peli kulkee. Joukkueen sentteri Antti Nikkilän mukaan Pyrinnön kokonaisuus on hyvin koossa.
Nikkilä pudotti kesän aikana toistakymmentä kiloa ja liike on kuin nuorempina päivinä. Nikkilä pitääkin alkukauden menestyksen salaisuutena hyvää harjoittelua ja hyvin kohdilleen loksahtaneita palasia.
– Kaikki ovat kunnossa ja treenasimme paljon kesällä. Lisäksi jenkit sopivat hyvin meidän joukkueeseen ja nyt meillä on myös heittovoimaa kaaren takaa ja pystymme myös sieltä tekemään hyvällä prosentilla kolmen pisteen koreja, Nikkilä analysoi SuomiKoris-sivustolle.
”Zeus” nostaa esiin myös ennakkoluulottomasti vastuuta kantaneet nuoremmat pelaajat.
– Meidän nuoret pelaajat ovat tulleet mukaan uskomattoman hyvin ja he ovat aina valmiita kentälle. Meillä on syvä penkki ja kaikille löytyy penkiltä tuuraaja ja leveä rotaatio on ehdottomasti yksi meidän vahvuuksistamme.
Pyrinnöllä on mielenkiintoinen porkkana kaudella, sillä jokaisesta kolmen voiton voittoputkesta joukkueelle on luvassa ilmainen kanansiipiateria. Nyt Pyrinnön voittoputki on jo 12 ottelun mittainen.
– Kyllä niitä parit ollaan jo joukkueen kanssa syömässä, mutta parit on vielä saamatta, Nikkilä naurahtaa.
Salttu Forsström
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- San Antonio leikitteli jatkoon
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- NBA:n mestarisuosikki jyräsi jatkoon – haastaja pinteessä
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!
- Victor Wembanyama palasi näyttävästi
- Korisliigan välierissä kaksi seiskapeliä
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Mitä ihmettä tapahtuu idässä – Detroit Pistons pulassa
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- Kukaan ei uskonut tätä – Lakers teki mahdottoman 30 sekunnissa
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Nikola Jokicin painajainen toteutui – MVP:lle löytyi pysäyttäjä
- NBA-legendat kritisoivat Kevin Durantin tekemistä
- Nikola Jokic on kuilun partaalla
- Yle: Lauri Markkanen nosti esiin Utah Jazzin ongelman – tämä puuttuu joukkueesta
- 17 vuotta ja 11 kuukautta – NBA-seura rikkoi kirouksensa
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Phoenix Sunsin tähti haukkui tuomarit pystyyn