Koponen otti niskalenkin Leestä – Salinille jälleen jatkoaikavoitto

Petteri Koposen Himkin voittokulku jatkuu ja se otti ison harppauksen kohti jatkopaikkaa kaatamalla Gerald Lee juniorin Ploiestin. Sasu Salinin Olimpija otti niin ikään tärkeän voiton kukistaessaan vieraissa Cimberio Varesen.
Suomalaiskohtaamisessa sekä Lee että Koponen jäivät viiteen pisteeseen ja pelasivat hieman yli puolet ottelusta. Himki oli ottelussa lopulta vahvempi 95-72.
Olimpija sen sijaan haki maukkaan vierasvoiton Varesesta. Olimpija aloitti avausjakson surkeasti häviten sen 10-25, mutta sen jälkeen ljubljanalaisten puolustus tiivistyi ja heitot alkoivat upota paremmin. Varese tuli kuitenkin peliin takaisin ja meni ottelussa johtoon vajaa minuutti ennen loppua. Olimpija tuli kuitenkin tasoihin ja näin mentiin jatkoajalle. Salin joutui virhevaikeuksiin, mutta nousi isoon rooliin jatkoajan ratkaisuhetkillä, kun hän riisti viimeisillä sekunneilla italialaispelaajalta pallon ja lopulta peliväline ajautui Deividas Gailiukselle, joka upotti viime sekuntien kolmosen sisään ja Olimpija voitti 83-82. Voitto oli Olimpijalle yhteensä neljäs ja samalla toinen peräkkäinen jatkoajalla.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NBA-tähti sai sopimuksen – palkka tippuu reilusti
- Kataja vahvistui uudella jenkillä
- Rahakkaasta NBA-tähdestä huonoja uutisia
- Ranskan NBA-supertähdestä huojentava uutinen
- Suomi taipui Espanjalle EM-finaalissa
- Totta se on – Suomi eteni koripallon EM-finaaliin
- Lauri Markkanen kokeili maalivahdin hommia
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat