Lassi Tuovi toivoo kauden parasta heittopeliä
Kuva: Juha Tamminen
Namika saa lauantaina vieraita Loimaalta, kun Nilan Bisons saapuu Urheilutalolle.
Kahden viime kauden mestari, sekä EuroCup -pelejäkin tällä kaudella tahkoava Bisons, ei ole kenellekään joukkueelle mieluinen vastustaja. Joukkue on voittanut kaikki tämän kauden 12 otteluaan, ja on ainut puhtaalla pelillä operoiva joukkue sarjassa.
Bisonsin joukkue saapuu Urheilutalolle varmasti itseluottamusta uhkuen, sillä keskiviikkona joukkue taiteili yllätysvoiton EuroCup -ottelussa Pietarissa.Spartakin vieraana pistein 88-77 ottelun voittaneen Bisonsin huikeat europelit saivat kuitenkin päätöksensä, kun jatkoon pääsyyn se ei riittänyt.
Namikan leiriin on tällä viikolla kantautunut myös positiivisia uutisia, sillä seitsemän viikkoa pelikentiltä sivussa ollut Eero Aaltonen on harjoitellut jo joukkueen mukana. Joukkueessa elätellään toiveita, että Loimaan oma poika palaisi pelikentille lauantaina kasvattajaseuraansa vastaan. Viime kamppailussa pelikentän puoliajalla jättänyt kapteeni Antti Niskanen kärsii lievästä loukkaantumisesta, ja miehen pelaaminen lauantaina on vielä epävarmaa.
– Spartakin kukistaminen vieraskentällä on yksi kovimmista tuloksista, mitä suomalainen joukkue on eurokentillä tehnyt. Biisoneiden joukkue-esitys oli kieltämättä ihailtavan hienoa. Hallitsevaa mestaria ei ole vielä kukaan onnistunut kukistamaan, mutta yksittäisessä ottelussa mahdollisuuksia on. Toki tarvitsemme lauantaina syksyn parasta heittopeliä voittaaksemme. Toisaalta olemme levänneitä ja vastustaja tulee otteluruuhkassa Lappeenrantaan, Namikan päävalmentaja Lassi Tuovi pohtii joukkueen kotisivuilla.
LUE MYÖS:
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- Kataja Basket teki yllätyshankinnan – sopimus ei ole koko kauden mittainen
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Tapiolan Honkaan sittenkin neljäs vahvistus – viime kauden laituri teki yllätyspaluun